Kallio Racing: Matias Kesti tuplavoittoon Botniaringillä

Kallio Racingin Junioritiimin Matias Kesti näytti ratamoottoripyöräilyn viimeisessä SM-osakilpailussa vauhtinsa sekä kuivalla että märällä, voitto molemmista kilpailuista.

Kallio Racing Junioritiimin kauden 2022 viimeinen SM-osakilpailu ajettiin viikonloppuna Botniaringillä, Jurvassa. Tuomas Kestin ollessa vielä toipilaana, kilpailuviikonloppuun osallistui Matias Kesti sekä Rasmus Nurmi. 

Perjantaina sää oli epävakainen, välillä taivaalta sateli vettä ja välillä taas aurinko yritti pilkistää pilvien takaa, joka toi haastetta rengasvalinnassa. Perjantain harjoittelut jäivät molemmilta kuskeilta muutamiin kierroksiin. Lauantaina keli oli mainio, aurinkoa ja tuulta riitti. 

Matias Kesti

Aika-ajoissa Matias Kesti oli 1. ja Rasmus Nurmi 6. Lauantain kisaan lähdettiin hyvillä mielin ja taistelutahtoa löytyi molemmilta kuljettajilta. Kesti ja Niko Lehtiranta taistelivat ykkössijasta Kestin viedessä voiton. Rasmus Nurmi taisteli Kirsi Kainulaisen kanssa ja lopulta Kirsi pääsi ohittamaan, joka tiesi Rasmukselle 6. sijaa myös kilpailussa.

Sunnuntaina taas keli muuttui ja vettä satoi kaiken aikaa ja kovaa. Matias sai heti täydellisen startin ja päätyi vetämään letkaa pidemmän tovin. Matias taisteli pitkän aikaa Superbikea ajavan Niko Mäkisen kanssa, joutuen lopulta hieman höllentämään vauhtia, jolloin Mäkinen pääsi ohitse, mutta maalissa silti hienosti oman luokan ensimmäisenä.

Rasmus Nurmi

Myös Rasmus näytti osaamistaan sadekelillä ja taisteli itsensä hienosti sijalle 5. Viikonlopusta Rasmus nappasi itselleen Rookie-palkinnot, jonka saa parhaiten ajanut ensikertalainen. 

Vesa Kallio:

Todella hyvä ja puhdas päätösviikonloppu molemmilta kuljettajilta. Onnistumista tarvittiin ja se saatiin. Matias ajoi hienot voitot molemmista lähdöistä ja on vauhdillisesti mennyt ison askeleen eteenpäin viimekaudesta. Viikonlopun hyvää suoritusta korostaa se, että hän oli vielä vähän kipeäkin. 

Rasmus ajoi myös hyvän kisan ja kuitenkin ensimmäinen kausi 600:lla ja vähäinen kokemus sadekelillä ajamisesta, siihen nähden hyvä suoritus.

Harmi, ettei Tuomas päässyt osallistumaan tähän viimeiseen kisaan, olisi ollut hienoa nähdä myös Tuomas radalla ajamassa, mutta tämä on tätä moottoriurheilua. 

Kiitos koko tiimille ja kaikille tukijoille tästä kaudesta! 

Matias Kesti:

Lauantaina aika-ajot meni hyvin ja ajoin parhaan ajan. Lauantain kisaan lähdin korkein odotuksin, vaikka flunssa olikin vaivannut koko viikonlopun. Keskityin omaan ajoon ja olin maalissa ensimmäisenä. 

Sunnuntaina sadekelin kisa, itsellä oli kova luotto ajamiseen sateella ja maalissa oltiin jälleen ensimmäisenä. 

Iso kiitos tästä koko kaudesta tukijoille, mekaanikoille ja kaikille mukana olleille!  

Rasmus Nurmi:

Perjantain harjoituksissa en päässyt ajamaan kunnolla kuin kaksi harjoitusta, toisen märällä ja toisen

kuivalla kelillä. Sivuvaunu oli päästänyt öljyt radalle ja sen päälle vielä vesisade, niin rataa ei saatu putsattua. Loppupäivän kaksi viimeistä treeniä peruttiin.

Lauantain aika-ajoon lähdin hyvillä mielin, keli oli kuiva. En oikein saanut parasta irti ja lähtöruutu oli oman luokan 6.

Kisa 1. Lähtö ei ollut mikään paras mahdollinen ja tipuin muutaman sijan. En missään kohtaa saanut hyvää rytmiä, mutta sain kuitenkin kuitattua pari sijaa takaisin ja maalissa olin oman luokan 6.

Kisa 2. Aamun warm uppiin lähdettiin reippaassa vesisateessa. Lähdin hakemaan tuntumaa sadekelin renkaisiin, sillä niistä minulla ei ole juurikaan kokemusta tässä uudessa luokassa. Ajo tuntui sujuvan hyvin ja lähdin positiivisin mielin kisaan. Kisastartti meni taas kerran vihkoon, eli en päässyt nopeamman ryhmän perään. Ajo lähti kulkemaan hyvin ja luotto sadekelin renkaisiin tuntui hyvältä. Tuli hyvä fiilis ajaa sateella ja sainkin tehtyä useamman ohituksen kisan aikana, maalissa oman luokan 5. ja aikani parani aamun warm upista 5 sekuntia, tähän olin todella tyytyväinen.

Kisakausi on nyt ohitse SM-sarjan osalta, katsotaan vielä, jos päästäisiin johonkin päin ajamaan kilpaa tulevan syksyn mittaan.

Iso kiitos kaikille tukijoille, kannustajille ja Kallio Racing Junior Teamille! Super iso kiitos Vesalle, joka oli mukana koko viikonlopun, neuvoi ja auttoi kaikessa mahdollisessa!

Uusin numero