Kallio purki pettymystä: ”Ei mikään hyvä tulos MM-sarjan kannalta”

Kallio lähti paalupaikalta hyvällä vauhdilla ja rytmillä Moto2-luokkan kauden 13. osakilpailuun Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla. Hetken näytti jo siltä, että Kallio menee muilta menojaan.

– Minulla ei ollut lainkaan huono fiilis pyörään kilpailun alkupuolella. Uskoin, että pystyn ajamaan voitosta vielä siinäkin vaiheessa, kun Tito (Rabat) ohitti minut, kertoi Kallio.

Niin, kunnes kohtalo astui kuvaan mukaan renkaiden ja pito-ongelmien muodossa.

– Tuntuma renkaaseen katosi 5-6 kierrosta ennen maalia ja kierrosaikani putosi sekunnilla, harmitteli Kallio.

– Olin kisaan lähdettäessä varma, että pystyn taistelemaan voitosta ja kaventamaan piste-eroa. Nyt sitä sitten tulikin viisi lisää.

Rabatille voitto oli kenties kauden makein.

– Tämä oli ensisijaisesti psykologinen voitto, kuittasi Kallion taakse aika-ajon lisäksi kolmessa vapaassa harjoituksessa jäänyt espanjalainen.

Rabat osasi aavistaa kupletin juonen.

– Mika oli alussa todella nopea, mutta saavutin hänet. En tehnyt virheitä, eikä minulla ollut ongelmia ajaa voittoon.
 

Uusin numero