Kallio: ”Pronssi tulee jos tulee, se ei ole päällimmäisenä mielessä”

Kauden aikana neljästi palkintopallille kivunnut ja yhden osakilpailuvoiton ottanut Kallio on tällä hetkellä Moto2-luokan MM-pisteissä neljäntenä. Ero pronssipaikassa kiinni olevaan, Kallion tulevaan tallikaveriin Esteve Rabatiin on tällä hetkellä 19 pistettä.

Tämä tarkoittaa, että Kalliolla on vielä teoreettinen mahdollisuus luokkansa MM-pronssiin.

– Mahdollisuus on olemassa, mutta asiassa on aika monta muutakin muuttujaa. Minun pitäisi olla joko ensimmäinen tai toinen ja Rabatin epäonnistua totaalisesti, jotta minulla olisi mahdollisuus nousta pronssille, Kallio virkkoo.

– Pronssi siis tulee jos tulee. Se ei ole päällimmäisenä mielessä vaan tarkoitus on ajaa pelkästään kisan voitosta, kahdesti aiemmin Valenciassa voittanut Marc VDS -tallin suomalaisvahvistus selventää.

– Ja se hyvä tulos on ihan mahdollinen, kunhan kaikki vaan saadaan toimimaan.

Kallio kuitenkin lisää, että miehen Kalex-pyörän osalta kaikki on jo pitkälti mietittynä.

– Säätöjä täytyy vielä vähän funtsia, mutta ajatus ja pohja niille on jo olemassa. Meillä on paljon hyvää kokemusta tältä radalta viime talvelta, joten säätöjen suhteen päädymme varmaankin jonkinlaiseen kompromissiin niiden ja edellisen hyvin sujuneen Japanin osakilpailun säätöjen kesken.

Moto2-luokan ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät perjantaina klo 11.55.
 

Uusin numero