Rengasongelmista kärsineellä Kalliolla ei ole yksinkertaisesti varaa kuudenteen peräkkäiseen tappioon Rabatille, kun kauden 16. osakilpailu sivalletaan ensi sunnuntaina Phillip Islandin radalla Australiassa.
Rabat päätyi viime sunnuntaina Japanin Motegissa kolmanneksi ja Kallio viidenneksi. Tulevalla työmaalla on mittaa tasan tarkkaan 4448 metriä. Puuskittaisen riuhtovalle tuulelle aina altis saarirata on tunnetusti yksi sarjan nopeimmista.
– Phillip Island on rata, jossa pitää olla hyvä fiilis ja täydellinen luottamus pyörään sekä renkaisiin. Muuten olet ongelmissa, toteaa Kallio.
Australian GP:ssä koettiin viime vuonna rengasfarssi. Uusi asfaltti ahmi ja rouhi rengasta surutta. Vastaavan välttääkseen Dunlop kutsui Kallion ja Rabatin testaamaan renkaita jo hyvissä ajoin maaliskuussa Phillip Islandille.
– Olosuhteet testeissä olivat hieman erilaiset, mitä viikonloppuna on odotettavissa. Kierrosajat olivat kuitenkin maaliskuussa hyviä ja renkaat toimivat silloin kisapituuden, vahvistaa Kallio.
Kallion tekninen ryhmä ei ole jättänyt viime päivinä kiveäkään kääntämättä pyrkiessään ratkaisemaan mystistä takarengasongelmaa.
– Meillä on olemassa ideoita ongelman mahdolliseksi ratkaisuksi, mutta näitä asioita pitää ensin kokeilla perjantain harjoituksissa ja katsoa, onko suunta oikea.
Rabatista leivotaan maailmanmestari Phillip Islandin merellisessä maisemissa, jos hän pystyy saavuttamaan sunnuntaina 12 pistettä Kalliota enemmän.
– Ajoimme tosiaankin Dunlopin testit täällä aikaisemmin tänä vuonna, mutta en usko, että se tarjoaa meille etua. Kaikki luokan kärkikuljettajat tuntevat radan hyvin. Tavoitteeni täällä on sama kuin muuallakin, eli löytää pyörään parhaat mahdolliset säädöt ja voittaa sunnuntaina, sanoo suunsa mestaruuden osalta visusti supussa pitävä Rabat.