Kallio on mukana Marc VDS:n ensi kauden MotoGP-suunnitelmissa

Marc van den Stratenin omistaman tiimin nousu MotoGP-luokkaan on vielä virallista vahvistusta vailla, mutta käytännössä sitä voidaan pitää selviönä.

Tosin vielä tässä vaiheessa neuvotteluissa kuljettajakuvion edelle ajavat jo hyvässä vauhdissa olevat keskustelut valmistajien kanssa.

Yamaha vai Honda?

Vielä viime vuonna myös Ducatin kanssa neuvotteluissa olleella Marc VDS:llä on tasan kaksi vaihtoehtoa kuninkuuluokan suhteen: joko Hondan tai Yamahan niin sanottu asiakaspyörä.

Jälkimmäisen osalta kyse olisi moottorista ja tutulta kumppanilta Kalexilta tulevasta rungosta. Paketista, joka on ennakolta jakanut mielipiteet varikoilla.

Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy on antanut ymmärtää saksalaismedia Speedweekissa, että neuvottelut viedään maaliin kahden tai kolmen seuraavan GP:n kuluessa.

Kyseiset GP:t ajetaan Barcelonassa, Assenissa ja Sachsenringilla. Bartholemy povaa samalla niistä kahta jälkimmäistä, kuten edelleen myös Brnoa radoiksi, joissa hän odottaa Kallion olevan kivenkova. Kovempi kuin Rabat.

Ja kummallakin on lupa voittaa. Tiimin sisäiset herrasmiessopimukset astuvat kuvaan mukaan korkeintaan vasta loppukaudella.

Rabat vai Kallio?

Kallion nykyinen sopimus kattaa tämän vuoden Marc VDS:n kanssa. Tiimiin täksi kaudeksi tulleen Rabatin sopimus ulottuu sen sijaan kauden 2015 loppuun.

Rabat on vahvoilla belgialaistiimin MotoGP-kuviossa varsinkin siinä vaiheessa, jos hän voittaa tällä kaudella Moto2:n maailmanmestaruuden. Mahdollista, joskin epätodennäköistä on myös se, että joku MotoGP-luokan tiimi ostaisi Rabatin ulos nykyisestä sopimuksesta.

Jos taas Kallio nappaa nimiinsä uransa ensimmäisen mestaruuden, niin se voi hyvinkin merkata muitta mutkitta pestiä MotoGP-luokkaan. Kysyntäähän kokeneella suomalaisella piisaa taatusti muiltakin tahoilta ja se Marc VDS:ssä toki tiedostetaan.

Lisäksi Marc VDS on kääntynyt jo aiemminkin Kallion palveluiden puoleen MotoGP-luokan silloista CRT-sääntöjen mukaista Suter-BMW:tä testatessaan. Silloin muuten Kallio paineli samalla pyörällä paikoittain kovempia aikoja kuin yhdysvaltalainen Colin Edwards.

Kallion mestaruus tietäisi 99 prosentin varmuudella sitä, että Rabat jatkaa Moto2:ssa ja Marc VDS-tiimissä, jonne Moto3-luokan MM-sarjaa johtava Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin australialaiskuljettaja Jack Miller on vahvasti tuloillaan – mikäli Honda ei kaappaa talenttia suoralta kädeltä ja neljän vuoden mittaisella sopimuksella MotoGP-luokkaan.

Miller on itse korostanut, että hän haluaa ajaa ainakin yhden kauden Moto2:ssa ennen sitä suurta siirtoa.

Katalonian GP kutsuu
mielenkiintoisissa merkeissä

Meneillään olevan kauden seitsemäs MM-osakilpailu ajetaan tulevana viikonvaihteena Katalonian GP:n merkeissä Montmelon radalla Barcelonassa. Siis käytännössä Rabatin takapihalla.

Kauden kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta kolme voittoa ja neljä paalupaikkaa kuitanneella Rabatilla on 22 pisteen etu Kallioon.

Kallio on ehtinyt tosin hiljentää jo kertaalleen tällä kaudella espanjalaisyleisön ja vieläpä täysin suvereenilla voitolla Jerezissä. Toinen ykkössija putkeen heltisi Ranskan Le Mansista, jonka jälkeen Kallio otti kuudennen sijan myötä eräänlaisen torjuntavoiton Mugellon radalla Italiassa.

Mugello ei ole kuulunut koskaan Kallion menestysnäyttämöihin. Hän ei ole saavuttanut siellä pitkällä urallaan ainuttakaan paalupaikkaa. Reilun 4,7 kilometrin mittainen Montmelokaan ei lukeudu historian saatossa tuloksellisesti suomalalaisen parhaimmistoon.

Jo yli 200 GP:tä kurvailleen Kallion plakkarista löytyy yksi podiumsijoitus Katalonian GP:stä, kun hän päätyi vuonna 2005 piikkiluokan kisassa kolmanneksi italialaisten Mattia Pasinin ja Marco Simoncellin takana.

Montmelon taika saattaa tosin olla Kallion puolella tällä kertaa. Montmelossa vuodesta 2010 lähtien ajetuissa kaikissa Moto2-luokan kisoissa on ollut eri voittaja ja lisäksi vielä eri maasta.

Vuonna 2010 voittoon viiletti japanilainen Yuki Takahashi, 2011 saksalainen Stefan Bradl, 2012 italialainen Andrea Iannone ja 2013 espanjalainen Pol Espargaro.

Kallio sijoittui viime kaudella Katalonian GP:ssä yhdeksänneksi. Rabat oli kisan kakkonen.

Lähtökohdat Barcelonaan ovat suomalaisittain kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoiset, sillä Niklas Ajo ajoi viimeksi Mugellossa uransa tähän mennessä parhaan MM-osakilpailusijoituksen.

Husqvarnan tehdaspyörällä kilpaileva Ajo taisteli tiiviissä kärkiryhmässä kylmäpäisesti viidenneksi vain 0,260 sekuntia voittajasta jääneenä.

Vauhdilliset eväät neitseellisen podiumiin ovat olemassa.
 

Uusin numero