Kallio neljäs joukkokolarin jäljiltä Sepangissa ajetussa tynkäkisassa

Kisan ylivoimaiseen voittoon paalupaikailta paineli Kallion tiimikaveriksi ensi kaudella Marc VDS Racingiin tuleva espanjalainen Esteve Rabat.

Pisteet pistettiin jakoon uusintastartissa, jossa ajettiin 12 kierrosta, eli seitsemän kaavailtua vähemmän.

Uusintastarttiin päädyttiin sen jälkeen, kun punaisilla lipuilla keskeytetyn kisan ensimmäisellä kierroksella tapahtui kaukana Kallion takana hurja viiden kuljettajan joukkokolari espanjalaisen Axel Ponsin kaaduttua.

Raju tilanne oli todella uhkaavan näköinen. Onni onnettomuudessa oli, että pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Radalle jäi kuitenkin romua ja siivottavaa siksi paljon, että toisen startin alkua jouduttiin odottelemaan 45 minuuttia.

Viidennestä ruudusta terävästi matkaan ampaissut Kallio nousi ensimmäisessä startissa nopeasti neljänneksi toistaen saman uusinnassa.

Kallio taittoi pitkään matkaa viidentenä, kunnes hän pystyi ohittamaan sveitsiläisen Dominque Aegerterin reilut neljä kierrosta ennen maalia.

Sen jälkeen Kallio taittoi matkaa ylhäisessä yksinäisyydessään: eteen ja taakse oli tuntuvasti eroa.

Paalupaikkamies Rabat hallitsi kilpailua alusta loppuun. Kauden kolmas voitto irtosi 1,563 sekunnin erolla maanmieheen Pol Espargaroon. Sveitsiläinen Thomas Lüthi ajoi kolmanneksi 2,910 sekuntia voittajasta. Viidenneksi päätynyt Aegerter jäi Kalliosta loppujen lopuksi 2,538 sekuntia.

Kallion tiimikaveri ja MM-sarjaa johtava britti Scott Redding kävi sitäkin kovemman taistelun viidennestä sijasta ranskalaisen Johann Zarcon kanssa. Zarco väänsi viimeisellä kierroksella väkisin ohi ylittäen maalilinjan 50 tuhannesosaa Reddingin edellä.

Reddingin johtomarginaali kaveni yhdeksään pisteeseen Espargaroon nähden, kun kaudesta on ajamatta kolme osakilpailua. Rabat on kolmantena 28 pistettä kärjestä.

Kallio jatkaa MM-pisteissä neljäntenä. Tosin ero Rabatiin kasvoi 40 pisteeseen.

Kallio takoi rataennätyksen

– Itse startti meni ihan hyvin, mutta ensimmäinen kierros oli huono ja muutti koko kisan asetelmat kohdaltani. Menetin muutamia sijoituksia, enkä päässyt ajamaan suunnitelmieni mukaan, Kallio kertasi tiedotteessaan toisen startin tapahtumia.

– Kyyti oli kyllä tosi kohdillaan ja ajoin jopa kisan nopeimman kierroksen sekä uuden rataennätyksen, mutta paikka, jossa ajoin, oli kannaltani huono.

Kallio ajoi pitkään viidentenä Aegerterin takana. Hän taisateli siinä vaiheessa kolmospaikasta yhdessä Aegerterin ja Espargaron kanssa.

– Aegerter esti ja peitti taitavasti, eikä ohituspaikkaa meinannut löytyä millään. Kun ohituspaikka sitten vihdoin löytyi ja nousin neljänneksi, renkaat alkoivat lipsua ja vauhti hyytyä. Samalla edellä ajaneet olivat päässeet karkuun.

– Olisi vaan pitänyt päästä ohittamaan Aegerter jo aiemmin.

– Tulos ei missään nimessä tyydytä. Tavoite oli palkintopallilla, eikä se nytkään kaukana ollut, käden ulottuvilla, mutta kuitenkin niin kaukana. Tässä taas konkretisoitui hyvin se ensimmäisten kierrosten tärkeys.

Seuraavaksi pisteistä kamppailaan jo ensi viikonloppuna Phillip Islandin radalla Australiassa.

Sepang, Malesia.
Moto2-luokan 14/17 MM-osakilpailu:

  1. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Kalex 25.45,411
  2. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 1,563
  3. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2 Racing, Suter + 2,910
  4. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 4,814
  5. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 7,352
  6. Johann Zarco Ranska, Came Iodaracing Project, Suter + 9,790
  7. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 9,840
  8. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 11,894
  9. Jordi Torres Espanja, Aspar Team Moto2, Suter + 12,302
10. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 15,524
11. Simone Corsi Italia, NGM Mobile Racing, Speed Up + 16,190
12. Danny Kent Iso-Britannia, Tech 3, Tech 3 + 25,191
13. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Speed Up + 25,982
14. Ricard Cardus Espanja, NGM Mobile Forward Racing, Speed Up + 26,040
15. Marcel Schrotter Saksa, Maptaq SAG Zelos Team, Kalex + 26,380

Pistetilanne:
  1. Redding 224
  2. Espargaro 215
  3. Rabat 196
  4. Kallio 156
  5. Nakagami 138
  6. Aegerter 133
  7. Zarco 123
  8. Lüthi 110
  9. Nicolas Terol Espanja, Suter 108
10. Torres 90
11. Corsi 79
12. Xavier Simeon Belgia, Kalex 71
13. Simon 63
14. Alex de Angelis San Marino, Speed Up 46
15. Mattia Pasini Italia, Speed Up 42

Seuraava osakilpailu: 20.10. Phillip Island, Australia.