Kallio luottavaisella fiiliksellä Le Mansiin

Kallio ja hänen tiiminsä Pramac Racing onnistuivat mainiosti edellisessä Espanjan Jerezin kisassa, jossa Kallio nousi seitsemänneksi ja sivusi uransa tähän mennessä parasta sijoitusta MotoGP-luokassa.

– Hyvin sujunut kilpailu antoi tietenkin kovasti itseluottamusta, kun pyörän ongelmista huolimatta onnistuimme tekemään kisassa kunnon tuloksen. Lähtökohdat ovat nyt paremmat Le Mansin kisaan, Kallio kertoo.

– Tämä ranskalaisrata sopii edellistä rataa paremmin Ducati-pyörälle, joten sekin on positiivinen juttu. Le Mansin monet kovat jarrutukset ja kiihdytykset ovat sopineet meidän kalustolle. Lisäksi olen aina ollut vahvoilla jarrutuksissa, kun vaan tuntuma pyörään on saatu kuskia miellyttäväksi.

– Tarkoituksena olisi hankkia kisaan mahdollisimman hyvä lähtöruutu. Kolmen ensimmäisen rivin lähtöpaikoilta olisi mahdollista päästä jo kärkiryhmän kannoille.

Kolmen viikon kisatauon aikana valkeakoskelainen ehti nauttia aurinkoisesta kelistä ja vierailla myös toisenlaisen vauhtilaitteen puikoissa.

– Olin avaamassa Tampereen Särkänniemen uuden MotoGee -radan. Hieno laite, joka onnistuu tuomaan tunnelmaa nopean kaksipyöräisen vauhdista. Toivon mukaan sen kokemuksen vauhti säilyy tällä kuskilla aina Ranskaan asti, Kallio kevensi.

Teksti: Jarno Saari

Lue 26.5. ilmestyvästä Bike-lehdestä 6/10 millainen ammatti on MotoGP-kuljettajan asioiden hoitaja. Henkilökuvassa Jukka Pohjasto.

Uusin numero