Kallio kymmenes Silverstonessa

Kisan voittoon viiletti viikonvaihteen tapahtumia alusta alkaen hallinnut Pol Espargaro, joka kukisti Marc VDS-tiimissä Kallion rinnalla ajavan Scott Reddingin 1,462 sekunnilla.

– Mahtava voitto yhdellä suosikkiradoistani. En uskaltanut odottaa aivan tällaista, sillä jalkani ei ollut vielä täysin kunnossa Barcelonan tapahtumien jäljiltä, kertoi Espangaro.

Redding kävi tulisen taistelun Marc Marquezin kanssa. Marquez joutui antautumaan radan viimeisissä mutkissa ja leikkasi maalilinjan 59 tuhannesosasekuntia kotiyleisöään huudattaneen Reddingin takana.

– Marc oli nopeampi suorilla, joten minun oli tehtävä ratkaisu muualla. Onnistuin siinä, vaikka tiukallehan se meni. Hyvä, että pystyimme molemmat ylittämään maalilinjan, pudotteli Redding huojentuneena.

Kallion ero kärkeen oli 20,179 sekuntia.

Marquez johtaa MM-sarjaa pistein 102. Espargaro ja Silverstonessa kahdeksanneksi sijoittunut Thomas Lüthi hiillostavat kuuden pisteen päässä.

– Kaiken kaikkiaan vaikea viikonloppu. Minun pitää olla tyytyväinen kolmanteen sijaan ja tärkeisiin pisteisiin, joilla nousin MM-johtoon, paketoi Marquez urakkansa.

Kalliolla on koossa 46 pistettä. Ne riittävät kuudenteen sijaan, kun kausi on ohittanut ensimmäisen kolmanneksen.

Kallio: ”Takarenkaan
pito heikkeni ratkaisevasti”

 
Tällä kertaa lähtökohdat kisaan olivat heikot Kallion osalta, kun valkeakoskelaisen oli kärsinyt pyöränsä teknisestä ongelmasta ja hän jäi lauantaina 18. lähtöruutuun.

Kallion tiedotteen mukaan kisa-aamuna saatiin vahvistus iskarivalmistaja Öhlinsin puolelta, että pyörän osissa oli valmistusvirhe:

– Reilun 10 vuoden MM-kilpaurallani olin ennen tätä kautta törmännyt vastaavaan ongelmaan vain kerran, mutta nyt sama virhe osui kohdalleni jo toisen kerran tällä kaudella, Kallio ihmetteli.

– Sunnuntaiaamun warm-upissa ajoin 1,3 sekuntia kovempaa kuin lauantain aika-ajossa. Kisassa olin jopa 2 sekuntia nopeampi, joten melko paljon tuo valmistusvirhe verotti lähtöpaikkaani.

Kallio nousi seitsemän sijaa heti ensimmäisellä kierroksella ja ryhtyi ajamaan kilpailukykyisiä kierrosaikoja.

– Muutaman kierroksen jälkeen takarenkaan pito heikkeni ensin hieman ja sen jälkeen tuli suurempi pudotus. Kierrosaikani laskivat sekunnilla enkä sen jälkeen pystynyt haastamaan edellä ajaneita.

– Vastaava pito-ongelma sattui edellisessäkin kisassa. Tämä kenties joutuu siitä, että olen ajanut lyhyemmällä akselivälillä verrattuna muihin Kalex-rungolla ajaviin kilpakumppaneihin.

MM-sarja jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Assenin radalla Hollannissa, jossa pisteistä kamppaillaan perinteisesti lauantaina.

Silverstone, Englanti.
Moto2-luokan MM-osakilpailu 6/17:

  1. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex 38.29,792
  2. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,462
  3. Marc Marquez Espanja, Team CatalunyaCaixa Repsol, Suter + 1,521
  4. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 2,851
  5. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 3,803
  6. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team  Kalex + 7,109
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 7,627
  8. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 7,669
  9. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 15,847
10. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 20,179
11. Alexde Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Suter + 20,450
12. Toni Elias Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 23,017
13. Esteve Rabat Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 23,155
14. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 23,236
15. Ratthapark Wilaroit Thaimaa, Thai Honda PTT Gresini Moto2, Suter + 24,507

MM-pistetilanne:
  1. Marquez 102
  2. Espargaro 96
  3. Lüthi 96
  4. Iannone 84
  5. Redding 70
  6. Kallio 46
  7. Corti 45
  8. Smith 37
  9. Rabat 34
10. Corsi 30
11. Aegerter 29
12. Johann Zarzo Ranska, Motobi 28
13. Elias 27
14. Takaaki Nakagami Japani, Kalex 23
15. De Angelis 21

Seuraava osakilpailu: 30.6. Assen, Hollanti.