Kallio, kolmas putkeen Mugellossa?

– Mahtava fiilis, Marc VDS -tallin suomalaiskuljettaja tuuletti.

– Aavistelin jo aika-ajon jälkeen, että kisa tulee onnistumaan hyvin, kun löysimme paremman suunnan pyörän säätöjen suhteen. Tiesin, että jos lähtö onnistuu normaalisti, niin pystyn kiristämään kärkeen, neljännestä ruudusta kisaan startannut Kallio summasi.

Kallion selkeä voitto oli myös siinä mielessä historiallinen, ettei suomalaispilotti ole vielä kertaakaan 13-vuotisen uransa aikana ottanut kahta voittoa peräkkäin.

– Oli hienoa, että toisen peräkkäisen voiton myötä sain myös vähän painetta tallikaverin suuntaan, kun ero MM-pisteissä kaventui jo seitsemään pisteeseen.

Kallio tavoittelee kolmatta voittoa putkeen kesäkuun 1. päivänä Mugellon huippunopealla radalla Italiassa.

Tiimipäällikkö:
"Ilmiömäinen suoritus!"

Se on äärimmäisen vaikeaa, mutta tässä iskussa täysin mahdollista. Sitä mieltä on myös Marc VDS Racingin tiimipäällikkö Michael Bartholemy.

– Tämä oli taas ilmiömäinen suoritus Mikalta. Tapa, jolla hän karisti Corsin kannoiltaan viimeisillä kierroksilla oli todella vaikuttava, kehui Bartholemy.

Marc VDS on napannut viidestä mahdollisesta voitosta neljä. Tiimikaveri Esteve Rabat vei näet nimiinsä kauden kaksi ensimmäistä kisaa.

– Neljä voittoa tuntuvat fantastiselta saavutukselta. Tämä viimeisin tuntuu vielä vähän paremmalta, kun Marc oli myös täällä todistamassa voittoa, Bartholemy viittasi tiimin omistavan Van den Stratenin puoleen.

 

Uusin numero