Kallio karautti kärkeen ja karkuun Iso Lontanlammen jäällä

Myös jääradan SM-sarjan avausosakilpailussa Mäntsälässä mukana ollut Kallio päätti lähteä Kuhmon sunnuntaiseen osakilpailuun, sillä kauden typistyttyä kahden osakilpailun mittaiseksi, oli Mäntsälässä toiseksi sijoittuneella Kalliolla vielä saumat JR1A-luokan Suomen mestaruuteen.

– Arvoin pitkään, lähdenkö mukaan vain en, mutta kun päätös molempien kisojen SM-pisteiden huomioimisesta tuli, päätin sitten lähteä hakemaan mestaruutta, Kallio täräytti.

Normaalisti jääradan SM-pisteissä kauden huonoin tulos jätetään huomioimatta. Kun osakilpailujen määrä tämänvuotisen huonon talven myötä kutistui kuudesta kahteen, päätti säännöistä vastaava lajiryhmä laskea molempien kilpailujen pisteet yhteen, mitään vähentämättä.

Kallio lähtikin sunnuntaina Kuhmon Ison Lontanlammen jäällä ajettuun kilpailuun selkeä tavoite mielessään.

– Lähdöstä kärkeen ja karkuun. Koska Vehniäisen Kari voitti JR1A-luokan Mäntsälässä ja itse olin toinen, oli mestaruus mahdollista voittaa ainoastaan olemalla Vehniäistä nopeampi.

Suunnitelma meni täysin nappiin, sillä Kallio ajoi ruutulipulle voittajana, 4,839 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Vehniäiseen. Pisteet nousivat tasapisteisiin ja mestaruus jouduttiin ratkaisemaan aikaeroa vertailemalla, Kallion hyväksi.

– Mäntsälässä Vehniäinen voitti minut 0,820 sekunnin erolla ja itse voitin Vehniäisen nyt 4,839 sekunnin erolla. Se ratkaisi mestaruuden minulle, Kallio myhäili tyytyväisenä.

Kallio Racingin muista kuljettajista JR1A-luokassa Kallion tavoin ajanut Niki Tuuli ajoi alkukierroksilla hienosti toisena, kahden mestarin, Kallion ja Vehniäisen välissä, mutta kaatui ja ajoi maaliin lopulta sijalla 16. Niin ikään samassa luokassa kaasutellut Joel Vinnikainen oli 14:s.

JR2A-luokassa ajanut Jussi Valkeapää kaatui ja keskeytti.


Kilpailun tulokset:
http://www.iceroadracing.com/fi/templates/arkisto/content/2014/Tulokset/3_2014_Konnevesi/JR2014_KonnMK_Tulokset.pdf

 

Uusin numero