Kallio kahdesti kympin nipussa Malesian GP:n harjoituksissa

Kallio ajoi Marc VDS Racingin-tiimin Kalex-pyörällään molemmissa harjoituksissa kymmenen nopeimman joukkoon.

Aamun aika 2.08,810 riitti viidenteen ja iltapäivän lukemat 2.08,718 yhdeksänteen sijaan. Kallio ajoi jälkimmäisellä harjoitusjaksolla 17 kierrosta. Paras aika syntyi jo seitsemännellä kierroksella.


Perjantain selkeästi kovimmasta kierrosajasta piti huolen sarjassa kolmantena majaileva ja 28 pistettä Kallion edellä oleva espanjalainen Esteve Rabat.

Kallion tiimikaveriksi ensi kaudella tuleva ”Tito” Rabat paineli muille malliksi lukemat 2.07,321. Aika syntyi iltapäivän sessiossa kuten kaikilla muillakin 17 nopeimman nippuun yltäneellä kuljettajalla.

Rabat kukisti toiseksi sijoittuneen sveitsiläisen Thomas Lüthin 0,709 sekunnilla. Sarjaa johtava Kallion nykyinen tiimikaveri, britti Scott Redding oli kolmas vain 26 tuhannesosaa Lüthista.

Kallion ero kärkeen oli 1,397 sekuntia.

Mikalle harmaita hiuksia
pehmeämmästä rengasseoksesta

– Ajoin aamun harjoituksen kovemmalla rengasseoksella, eikä pito ollut silloin mitenkään älyttömän hyvä. Iltapäivällä kokeilimme sitten pehmeämpää rengasseosta ja pito kyllä parani, mutta samalla pyörästä tuli huono ajaa, eikä kierrosaika sen vuoksi muuttunut oikein mihinkään suuntaan, Kallio päivitteli tiedotteessaan.

– Pehmeämmällä seoksella pyörä täristi ja oli tosi huono mutkaan sisäänmenossa. En pystynyt hyödyntämään lisääntynyttä pitoa ja kyllähän se aika suuri pettymys oli, kun ajoin uusilla renkailla samaa kierrosaikaa kuin käytetyillä renkailla iltapäivän harjoituksen alkupuolella.

– Aiomme vielä käydä illan palaverissa läpi rengasongelmaa ja miettiä, mitä sille voisi tehdä. Tarkoituksena on ajaa pehmeämmällä rengasseoksella aika-ajon lisäksi myös kisa, joten jollakin konstilla ne renkaat olisi saatava toimimaan.

– Tosin tämänpäiväiset tuloslistat eivät kyllä kerro koko totuutta todellisesta vauhdistani. En saanut yhtään kunnon kierrosta ajettua ja sektoriaikoja katsomalla voi nähdä, että eväät olisi ollut parempaankin, päätti Kallio.

Niklas Ajo 16:s

MotoGP-luokka pääsi ajamaan perjantain molemmat harjoitukset kuivalla radalla. Moto2-luokka sai sen sijaan ripauksen vettä niskaansa ensimmäisellä harjoitusjaksolla.

Eniten hetkellisestä sateesta kärsi Moto3-luokka, jonka jälkimmäisestä 40 minuutin mittaisesta harjoituksesta vain vajaa viimeinen neljännes päästiin ajamaan jälleen kuivan kelin renkailla.

Niklas Ajo sijoittui KTM:llään aamulla ajetussa kuivan kelin harjoituksessa 16:nneksi ajalla 2.16,701. Iltapäivällä hän oli 11:s lukemin 2.17,682. Sadekelin renkailla hän eteni sijalla yhdeksän.

Luokan kiireisin kuljettaja oli espanjalainen Maverick Vinales ajalla 2.14,961. Vinalesin maanmies ja MM-sarjaa johtava Red Bull KTM Ajo-tiimin Luis Salom sijoittui kuudenneksi 0,540 sekuntia pohjista.

Sepang, Malesia.
Moto2-luokan 14/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Kalex 2.07,321    
  2. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2 Racing, Suter + 0,709
  3. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,735
  4. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 0,903
  5. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,919
  6. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Speed Up + 1,079
  7. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 1,204
  8. Nicolas Terol Espanja, Aspar Team Moto2, Suter + 1,367
  9. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,397
10. Johann Zarzo Ranska, Came Iodaracing Project, Suter + 1,466
11. Xavier Simeon Belgia, Maptaq SAG Zelos Team, Kalex + 1,468
12. Sandro Cortese Saksa, Dynavolt Intact GP, Kalex + 1,474
13. Simone Corsi Italia, NGM Mobile Racing, Speed Up + 1,610
14. Hafizh Syahrin Malesia, Petronas Raceline Malaysia, Kalex + 1,679
15. Jordi Torres Espanja, Aspar Team Moto2, Suter + 1,758

Samanlaisia ​​uutisia

Juho Kantolan paluu SM-sarjaan toi onnistumisia

Juho Kantola saalisti Circuit Racingin Alastaron SM-osakilpailusta kaksi podiumsijoitusta Supersport 300-luokassa. Voittokaan ei ollut kaukana, ja nälkää jäikin niin että kilpakumppanit saavat jatkossa olla entistäkin tarkempana.

Viimeisin numero