Kallio jatkaa kovassa iskussa

Neljän kilometrin mittaista Ricardo Tormo-rataa päästiin tahkoamaan toisena ja aurinkoisena testipäivänä tuntuvasti lämpimämmässä kelissä kuin tiistaina, jolloin ratavarikolla hytistiin pipot päässä.

Kallio paineli avauspäivänä Marc VDS-tiimin Kalexilla pohjat lukemin 1.36,206. Keskiviikkona urakoiduista 77 kierroksesta nopein taittui ajassa 1.35,690.

Kärkipaikka jäi Kalliolta 0,535 sekunnin päähän hänen espanjalaisen tiimikaverinsa Esteve Rabatin hahmossa.

Toiseksi Suterilla sivalsi sveitsiläisen Thomas Lüthi 0,181 sekuntia Kallion edellä. Tuttu taistelupari Lüthi -Kallio väänsi näinollen taas tiukasti keskenään. Lüthi riisti Kalliolta vuonna 2005 piikkiluokan maailmanmestaruuden vain viiden pisteen erolla.

Kallion paras kierrosaika syntyi jo aamupäivällä. Rabat ja Lüthi ylsivät parhaimpaansa iltapäivän viimeisessä sessiossa.

Kallion takana oli todella tasaisesta espanjalaisen Suter-kaksikon toimesta. Jordi Torres jäi näet Kalliosta vain 21 tuhannesosaa. Nico Terol puolestaan hiillosti maanmiestään ainoastaan neljän tuhannesosan päässä.

– Tänään keskityimme siihen, että saamme renkaat toimimaan. Ajoimme pitkiä vetoja käytetyillä renkailla ja tulokset olivat erinomaisia. Olosuhteet olivat tänään aika lailla samanlaiset kuin viime vuonna kisassa ja vauhti oli nyt parempaa, Kallio kertoi verkkosivuillaan.

– Säästelimme uusia renkaita huomiselle, jolloin tarkoituksena on keskittyä yksittäisiin hyviin kierrosaikoihin. Huomenna sitten toivottavasti nähdään, millaisiin kierrosaikoihin täällä pystytään.

Valencian testijakso päättyy torstaina. Sen jälkeen Moto2-luokan kuljettajilla on edessään vielä kuusi virallista testipäivää, jotka urakoidaan kahdessa jaksossa Jerezissä.

MM-sarja käynnistyy jo perinteeksi muodostuneella iltakilpailulla Losailin voimakkaasti valaistulla radalla Qatarissa. Vuoden ensimmäiset MM-pisteet ovat jaossa 23. maaliskuuta.

Täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/testresults/Moto2_Test__Valencia_combined_sessions_6.pdf?version=1392223474
 

Uusin numero