Kallio: Imatralla ajetaan yli kolmeasataa

Imatran katuradan ratakatselmus järjestettiin torstaina 21. heinäkuuta. Katselmukseen osallistuivat Imatran Moottorikerhon edustajien lisäksi Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist ja Suomen Road Race Ajajat ry:n hallituksen jäsen Jani Front. 

– Imatran Moottorikerhon edustajat olivat tehneet ennakkovalmistelut todella hyvin. Piirustukset olivat erinomaiset, ja tiesimme jo etukäteen, mihin kiinnittää huomiota paikan päällä. Rata näytti hyvältä, ja kyse on enää pikkuhiomisesta, toteaa Ljungqvist. 

Katselmuksen yhteydessä Juha Kallio kiersi rataa näytösluontoisesti BMW HP4:llä. 

– Ajamalla pyrimme selventämään kanttareiden paikkoja, ja sitä, mihin suuntaan pyörä lähtisi mahdollisessa onnettomuustilanteessa, Kallio kertoo. 

– Juhan kokemus katukilpailuista näkyy erityisesti siinä, että hän tietää, millaisia turva-alueita kuhunkin kohtaan tarvitaan, summaa Ljungqvist. 

– Meidän työtämme on helpottanut toimiva kommunikointi kerhon ja liiton välillä, se on säästänyt meidät paljolta turhalta työltä. Lisäksi liiton edustajia on saatu paikalle riittävän usein ja lyhyelläkin varotusajalla. Myös kaupungin asenne vaadittuihin muutoksiin on ollut erittäin joustavaa, kertoo Kallio. 

Kilpailun lähestyessä Ljungqvist kiittää yleistä ilmapiiriä Imatralla. 

–  Jotenkin vain kaikki oikein hehkuvat intoa. On upeaa nähdä, kuinka koko Imatra puhaltaa yhteen hiileen ja ovat motivoituneita tekemään parhaansa kilpailun eteen, Ljungqvist toteaa ja jatkaa toivovansa saman tekemisen hengen leviävän Imatralta myös muualle Suomeen. 

Mutta millainen Imatran katurata on kuljettajan silmin? Toistaiseksi ainoa muutetusta radasta käytännön kokemusta omaava kuljettaja on juuri Juha Kallio. 

– Rata vaikuttaa oikein hyvältä; saimme muutoksilla tehtyä radasta teknisemmän, hieman moottoriratamaisemman, ja shikaanit ovat varsin ajettavia. On todella nopeita paikkoja ja kovia jarruja, mutta uskon, että radan teknisemmät kohdat tuovat ajoon myös näyttävyyttä, Kallio pohtii. 

Vaikka katselmuksessa suoritettu esittelyajo suoritettiin normaalein maantienopeuksin, on Kalliolla silti hyvä käsitys siitä, missä saavutetaan kierroksen suurimmat nopeudet. 

– Pääsuora, Vuoksen suora, tulee olemaan kovavauhtisin ja Superbike-luokan kilpurit ylittävät siinä erittäin todennäköisesti 300 kilometrin tuntinopeuden, ennustaa Kallio. 

IRRC-sarjan Suomen osakilpailu, Imatranajo, järjestetään 19.-21.8.2016. IRRC, eli International Road Racing Championship, on eurooppalainen katuradoilla ajettava moottoripyörien kilpasarja. Sarjan muut osakilpailut ajetaan Alankomaissa, Belgiassa, Saksassa ja Tšekissä.
 

Uusin numero