Kallio: ”CRT-pyörä ei kiinnosta”

– Tämä kausi on vahvistanut sen, että CRT-pyörät ajavat omaa sarjaansa MotoGP-luokassa, Kallio muotoilee nätisti näkemyksensä.

Toista vuotta Moto2-luokassa Marc VDS-tiimin riveissä kilpaileva Kallio kertoi kauden alla, että hänen tavoitteensa on paluu kuninkuusluokkaan.

Kalliolle oli tarjolla jo täksi kaudeksi töitä CRT-kalustolla, mutta valkeakoskelainen päätti katsoa, mikä on todellinen meininki uusilla pyörillä.

Ja se meininki ei ole kokenutta kuljettajaa vakuuttanut. Prototyyppipyörät ovat painelleet kerta toisensa jälkeen horisonttiin.

Moto2-luokka lienee
vahvoilla myös jatkossa

– Jatkan ennemmin hyvällä pyörällä Moto2-luokassa, kuin huonolla pyörällä MotoGP-luokassa, toteaa Kallio.

Kalliolla ei ole vielä tässä vaiheessa kerrottavaa ensi kauden sopimusneuvotteluista. Jatko Marc VDS-tiimissä ei ole suinkaan poissuljettu ajatus, päinvastoin. Siitäkin huolimatta, jos Marc van der Stratenin omistama Marc VDS Racing lähtee ensi kaudella Ducatilla MotoGP-luokkaan Kallion nykyinen tiimikaveri, britti Scott Redding, 19, kuljettajanaan.

Satelliittitiimiin kaavailtu Redding on jo saanut tällä kaudella tilaisuuden kokeilla Ducatia Mugellossa ajetuissa testeissä, joissa oli mukana myös italialainen Andrea Iannone.

Isoa-Britanniaa ensimmäisenä mäkihyppääjänä olympialaisissa edustanutta, rakennuksilta rapparista maailmanmaineeseen liitänyttä Eddie "the Eagle" Edwardsia urheilusankarinaan pitävää Reddingia manageroi Marc VDS:n tiimipäällikkö, takavuosilta Kawasakilta tuttu Michael Bartholemy.

– En tiedä sen tarkempaa tästä kuviosta, mutta uskoisin, että Marc VDS jatkaisi myös tässä tapauksessa edelleen Moto2-luokassa, tuumii Kallio.

Kallio ajaa Kalex-pyörää vaivanneista teknisistä ongelmista huolimatta varsin vahvaa ja tasaista kautta Moto2-luokassa. Sarjassa kuudentena oleva Kallio on yltänyt pisteille kaikissa yhdeksässä osakilpailussa.

Tähän mennessä paras sijoitus heltisi Sachsenringin radalla Saksassa, jossa Kallio ajoi kauden ensimmäisen podiumsijoituksen taistelemalla kakkoseksi. Heikoin, eli 11. sija osui kesätaukoa edeltäneeseen Italian osakilpailuun Mugelloon, jossa Kallio joutui aloittamaan kisan hänelle vaatimattomasta lähtöruudusta 22.

Tekniset ongelmat ovat
vielä verottaneet vauhtia

Kausi jatkuu ensi viikonvaihteena Indianapolisin radalla USA:ssa. Indyn jälkeen sarjasta on jäljellä vielä seitsemän osakilpailua.

– Voitoista tietysti taistellaan, mutta se on tunnetusti todella kovan työn takana tässä luokassa. Mutta katsotaan nyt, jos vain saamme pyörää vaivanneet tekniset ongelmat kuriin. Pyörään on luvassa muutamia uusia juttuja kesätauon jälkeen, vinkkaa Kallio, joka on joutunut tuskailemaan useaan otteeseen keulan tärinäongelman kanssa.

Moto2-luokan MM-kärkimiehenä Indianapolisiin matkustaa Marc Marquez, jolla on plakkarissaan 161 pistettä.

Ensi kaudella MotoGP-luokassa Hondan tehdastiimissä ja maanmiehensä Jorge Lorenzon rinnalla kilpailevalla Marquezilla on 32 pisteen etu puolellaan Pol Espargaroon ja Andrea Iannoneen.

Kalliolla on kasasssa 77 pistettä.

Uusin numero