Kallio ajoi viidenneksi Qatarissa

Kallio lähti kisaan kolmannesta starttiruudusta. Lähtö ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen ja Kallio menetti sijoituksiaan pudoten 20 kierroksen kisan alussa yhdeksänneksi.

Kallio teki kuitenki koko ajan tasaista työtä ja huomasi uuden tilaisuutensa tulleen, kun kilpailua oli jäljellä kaksi kierrosta. Kallio nousi siinä vaiheessa kolmanneksi, joskin ajamalla ei siinä vaiheessa ollut enää podiumille asiaa.

Espargaro kävi voitosta tiukkaa taistelua Kallion tiimikaverin Scott Reddingin kanssa. Redding teki päätöskierroksella kohtalokkaan virheen ja viime kauden MM-kakkonen Espargaro kuittasi sen hetkessä. Maalissa kaksikon välinen ero oli 0,844 sekuntia.

Ensimmäisistä harjoituksista lähtien hyvässä vauhdissa ollut japanilainen Takaaki Nakagami ajoi kolmanneksi ja sveitsiläinen Dominique Aegertet neljänneksi. Kallio jäi Aegerterista vain 23 tuhannesosaa.

Tasaista oli tosin Kallionkin takana, sillä espanjalainen Julian Simon leikkasi maalilinjan 85 tuhannesosaa suomalaisen takana.

Kisan kaikki kuusi kärkikuljettajaa kilpailevat Kalex-pyörillä.

Kallio: ”Menetin mahdollisuudet
podiumille ensimmäisillä kierroksilla”

Kallio myönsi, että kilpailun alku nakersi pohjan kovemmilta sijoituksilta.

– Ikävä kyllä menetin mahdollisuuteni podiumille parin ensimmäisen kierroksen aikana. Minut suistettiin leveäksi yhdessä mutkassa ja tasaisessa Moto2-luokassa ei tuollaisessa tilanteessa ohi painele ainoastaan vain yksi kilpailija.

Kalliolla kesti sen jälkeen tovin, ennen kuin hetkeksi kadonnut rytmi löytyi uudelleen.

– Ohittaminen oli vaikeaa, koska en saanut pyörästäni riittävästi irti mutkien ulostuloissa. Pystyin kuitenkin taistelemaan aina neljänneksi asti, kunnes vuorostaan Aegerter ajatti minut linjalta leveäksi. Olisihan tämä voinut olla parempikin päivä, mutta viides on ihan hyvä ensimmäiseen kisaan, tuumi Kallio.

MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 21. huhtikuuta Austinin COTA-radalla Teksasissa.

Losail, Qatar.
Moto2-luokan 1/17 MM-osakilpailu:

  1. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex 40.31,782
  2. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,844
  3. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 12,098
  4. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 18,910
  5. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 18,933
  6. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 19,018
  7. Simone Corsi Italia, NGM Mobile Racing, Speed Up + 19,230
  8. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Speed Up + 19,452
  9. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 20,219
10. Xavier Simeon Belgia, Desguaces La Torre Maptaq, Kalex + 20,972
11. Jordi Torres Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 21,674
12. Johann Zarco Ranska, Came Iodaracing Project, Suter + 22,084
13. Marcel Schrotter Saksa, Desguaces La Torre SAG, Kalex     + 22,093
14. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 22,496
15. Toni Elias Espanja, Blusens Avintia, Kalex + 36,677

MM-pistetilanne:
  1. Espargaro 25
  2. Redding 20
  3. Nakagami 16
  4. Aegerter 13
  5. Kallio 11
  6. Simon 10
  7. Corsi 9
  8. De Angelis 8
  9. Rabat 7
10. Simeon 6
11. Torres 5
12. Zarcon 4
13. Schrotter 3
14. Terol 2
15. Elias 1

Seuraava osakilpailu: 21.4. Austin, USA.

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2013/QAT/Moto2/RAC

Uusin numero