Kaivolainen testaa Karkkilassa vauhtiaan ja spoorijalkatappeja

Alkukauden 2013 tasokkaissa kerhokisoissa Jämsässä Kaivolaisen vauhti on ollut kohdallaan. Karkkilassa nähdään kuinka korkealle vauhti riittää kansallisessa kilpailussa omassa luokassa ja yleiskilpailussa. A-luokan kuljettajista mukana on muun muassa Paavo Honkanen, jo on viime vuoden nuorten Suomen mestari.

Kaivolaisella on Karkkilassa ensimmäistä kertaa kilpailukäytössä erityisesti talviolosuhteisiin suunnitellut jalkatapit. Lumiurassa, spoorissa ajettaessa vakiojalkatapit jäätyvät helposti hyvinkin liukkaiksi.

Karkkilalaisen Tekopan avonaisiksi koneistetut tapit eivät kerää lunta, eivätkä jäädy liukkaiksi tavallisten jalkatappien tapaan.

– Harjoituksissa olen päässyt Tekopan talvimallisia jalkatappeja jo kokeilemaan, eivätkä ne vaatineet minkäänlaista totuttelua. Ainut ero minkä huomasi, että nämä tapit ei kerää lunta ja jäätä tavallisten tapaan, kertoo Kaivolainen ensikokemuksistaan.

Joni ja Tekopan edustajat ovat Karkkilan kisavarikolla kertomassa lisää näistä suomen oloihin suunnitelluista talvijalkatapeista. Mallistoon kuuluu myös vahvistetut "lentokonealumiinista" koneistetut kesäjalkatapit.

Uusi U20-luokka
vahvasti liikkeelle

Karkkilassa kilpaillaan ensimmäistä kertaa uudessa alle 20 vuotiaiden kuljettajien ja alle 125 kuutioisten pyörien U20 -luokassa.

U20 -luokka on kerännyt hyvän joukon nopeita nuoria viivalle. Ensimmäiseen U20-luokan kisaan on ilmoittautunut 13 kilpailijaa. Kaivolaisen ohella kärkisijoista ajanevat ainakin Eemil Pohjola ja Toni Holopainen.  

Nuorten Suomen mestaruus ratkaistaan tällä kaudella U20 -luokan kuljettajien kesken, joten Karkkilassa on mielenkiintoista nähdä uuden SM-luokan vauhtia. Nuorten SM-osakilpailut ajetaan samoissa osakilpailuissa kuin yleisen SM-sarja.

Ensimmäinen SM-osakilpailu ajetaan Kangasalan Moottorikerhon järjestämänä helmikuun lopulla.

Karkkilan kilpailun aikataulu, ajo-ohjeet, lähtöluettelo, parhaat katsomispaikat jne. löytyvät osoitteesta
www.smlenduro.fi

* Kuva: Virpi Miettinen

Uusin numero