Kaivolainen pyrkii ajamaan pätkä kerrallaan MM-näyttöjä Heinolassa

– Heinolassa on tarkoitus ajaa hyviä aikoja pätkä kerrallaan ja yltää päivätuloksissa EJ:n kympin sakkiin, suunnittelee Kaivolainen.

Huomion toivotaan lisäävän niin yritysten kuin yleisönkin halua lähteä tukemaan Kaivolaista MM-sarjaan. Kasvava tukijoukko ja budjetti mahdollistaisi tulevan MM-kauden täysipainoisen kiertämisen.

Oman vauhdin mittaamisen ohella Kaivolainen hakee Heinolasta kokemusta MM-sarjasta. Heinolan jälkeen viikon kuluttua ajettava Ruotsin MM-osakilpailu Enköpingissä kuuluu myös nuorukaisen ohejlmaan.

Kaivolainen ajaisi mielellään tänä vuonna vielä Italiassa ja Ranskassa, jos apua budjetin kasvattamiseen ehtii ajoissa ilmaantua.

Kaivolainen ajoittain
Leokia nopeampi Virossa

Kolmisen viikkoa sitten Kaivolainen haki tuntumaa MM-tyyppiseen kisaan Paikuse Endurossa Virossa. MM-sarjan E3-luokassa seitsemännellä sijalla oleva Aigar Leok jäi Paikusessa ajoittain Kaivolaiselle toiseksi.

Kaivolainen kirjautti nopeampia pätkäaikoja enduro- ja crossitesteillä. Extremellä ero oli pienimillään sekunnin kymmmenyksiä. Leok oli kuitenkin molempina kisapäivinä kokonaistuloksissa Kaivolaista nopeampi.

Kilpakumppanin tasosta kertoo se, että Leok voitti 2012 Heinolan MM:n toisen kilpailupäivän E3-luokassa. Samana vuonna tulokaskaudellaan Kaivolainen voitti avoimen Viron mestaruuden E1-luokassa.

Kaivolainen kisasi Paikusessa myös Rannar Uusnan kanssa. Uusna on tällä hetkellä MM-sarjan EJ-luokassa yhdeksäntenä.

Kaivolainen voitti Uusnan Paikusessa kertaalleen extremellä. Luokkavoitto meni kuitenkin selkeästi Uusnalle Kaivolaisen ajaessa kakkoseksi.

Viikonloppuna on kiinnostavaa nähdä, mitkä ovat viimeistä kauttaan junioreissa ajavan Uusnan ja 18-vuotiaan Kaivolaisen sijoitukset alle 23-vuotiaiden EJ-luokassa Heinolassa.

-Tervetuloa Heinolaan kannustamaan ja katsomaan vauhdikasta MM-enduroa, toivottaa Kaivolainen, joka ajaa Heinolassa tutulla kilpailunumerolla 47.

Heinolassa on tarjolla enduroa maailman huipulta perjantai-illan supertestiltä  klo 19 alkaen. Kisaranneke koko viikonlopuksi vain 20 euroa.
 

Uusin numero