Kaivolainen Päitsille Mika Aholan muistorahaston stipendiaattina

Asiasta uutisoi Mika Aholan muistorahaston sivusto, www.mikaaholaenduro.com.

Suomen Moottoriliiton hallinnoima Mika Ahola rahasto myöntää vuosittain taloudellista tukea ulkomaille suuntaavalle alle 23 vuotiaalle endurolupaukselle.

– On suuri kunnia osallistua Päitsille Mika Ahola rahaston stipendiaattina, valinnasta ilahtunut Kaivolainen kertoo muistorahaston sivulla.

Kaivolainen voitti viime vuonna  vasta 16-vuotiaana Päijänne ajon B-125 luokan ja ajoi kauden päätteeksi nuorten SM-hopealle.Tämän vuoden tavoitteena Team Motopalvelun nuorella kuljettajalla on kirkastaa SM-hopea kullaksi uudessa nuorten SM-luokassa U20.

Päijänne ajossa Kaivolaisen tavoitteena U20-luokan voiton ohella on sijoittua myös yleiskilpailun kärkeen. Parisen viikkoa sitten Kaivolainen saavutti ensimmäisen yleiskilpailuvoittonsa Tuohijärven Lumilenkillä, joka ajettiin Päitsin maastoissa.

Suomessa saavutetun menestyksen ja huomion myötä Kaivolainen toivoo nykyisten ja uusien yhteistyökumppaneiden tuen mahdollistavan osallistumisen useampaan kansainväliseen kilpailuun vielä tällä kaudella. Viime vuonna Kaivolainen ajoi Suomen MM-osakilpailun lisäksi kaksi EM-osakilpailua, joissa hän sijoittui parhaimmillaan U20-luokan neljänneksi.  

– Mika Ahola on ollut suuri idolini pikku pojasta saakka, ja hienoa olisi siirtää Mika Aholan edelleen voimassa oleva nuorimman Päitsi-voittajan titteli historiaan, pohdiskelee 17-vuotias Kaivolainen.

Kaivolainen starttaa Päijänne ajoon U20-luokan kärjessä kilpailunumerolla 47, joka on hänen kiinteä numeronsa kotimaan enduroissa. Ennen nuorten U20-luokkaa reitille lähtevät A1, A2 ja A3 -luokkien kuljettajat.

Tänä vuonna kaksipäiväinen Päijänne ajo käynnistyy lauantaiaamuna klo 7 Vierumäeltä. Ensimmäiset maastokokeet ajetaan Kaivolaisen kotikulmilla Vääksyn ympäristössä.

Lähde:  www.mikaaholaenduro.com

Uusin numero