Parhaimmillaan jo kakkossijalle kivunnut Erno Kostamo oli tekemässä Armoy Road Races -katuratakisassa todellista jymypaukkua, kunnes yksi pieni ajovirhe koitui tällä kertaa kohtaloksi, eikä suomalaista nähty podiumilla.
Dunlopin maineikkaan katurataperheen kotikisana tunnettu Armoy Road Races Pohjois-Irlannissa näytti Erno Kostamolle molemmat puolensa. Viikonloppu oli suomalaissilmin katsottuna monellakin tapaa värikäs, ja kotiin palatessa joensuulaisen mietteet olivatkin kaksijakoiset; toisaalta paistoi läpi tyytyväisyys omasta vauhdista, toisaalta taas oli tyytymättömyyttä siitä, että tällä kertaa olisi kaiken osuessa kohdalleen – tai jo epäonnen puuttuminen – johdattanut aivan huippumenestykseen.
Pohjois-Irlantiin matkattiin vain kolmen hengen tiiminä. Kun tästä kolmikosta vielä päämekaanikko Pekka Oikkonen oli migreenin takia vuodepotilaana perjantaipäivän, jäi kahdessa luokassa urakoineelle (Supersport ja Superbike) Kostamolle ja Juha Iso-Tuiskulle melkoinen urakka kahdestaan tehtäväksi. Urakkaan oman lisämausteensa toi Pohjois-Irlannin vaihteleva sää.
– En ees muista montako kertaa vaihettiin renkaita kisalähtöjä ootellessa. Parhaimmillaan ol yhtä lähtöö ootellessa vaihettu neljään kertaan vuorotellen kuivankelin ja sadekelin renkaita alle, ennen kuin ol ajettu metriikään.
Kun Kostamo osallistui tähän kisaan nyt ensimmäistä kertaansa, niin se tarkoitti myös pakollista osallistumista newcomers-harjoitukseen.
– Kun on uus kisa, eikä tiiä etukätteen missä mikäkin on, miten menee katsastukset ja milloin pittää missäkin olla, ja sitten vielä ensikertalaisten newcomers-treenit, niin ol se aika juoksemista. Mutta hyvin selvittiin ja sain piettyy piäkopan kurissa radalle lähtiessä, vaikkei valmistautuminen mikkään optimi ollukkaan.
Vaikkei renkaita edestakaisin vaihdellessa juuri rataa tai järjestelyitä ehtinyt mietiskellä, niin jälkeenpäin Kostamo nostaa ne asteikossaan erittäin korkealle.
– Ol kyllä sellanen oikee ”real road racing” -rata, paikkapaikoin melkosen epätasanen kuin motocross-rata. Mutta olin tehny kotiläksyni hyvin; onboard-videoita katsoin paljon ja kevväällä kävin paikan päällä, joten ite radassa ei mikkään tullu yllätyksenä. Heti ekan aika-ajon ekoista mutkista lähtien ol sellainen tunne kuin ois ajanu ennenkin täällä. Ihan ehkä paras fiilis, ikinä mihin on uudelle radalle männy.
Paikallisten ”pekkapouta” oli etevämpi
Supersporteissa alla oli jo tuttuun tapaan Parker Transport Racing Teamin Yamaha R6. Aika-ajoihin Kostamo lähti sadekelin renkailla, kun pääsuora lainehti täysin märkänä sadekuuron jäljiltä. Valitettavasti suomalainen ei saanut paikallisten tapaan tietoa, että muualta rata oli täysin kuiva.
– Täällä kun ei oo mittään ratavarikkoo, vaan varikko on lammaspellolla ja sieltä piästetään yhestä lammasaitaportista kuskit radalle ja ajat niin kauan kun sessio kestää ja sitte tuut pois, niin siinä ei oo mahollisuutta käyä vaihtamassa toisia renkaita kesken aika-ajon. Sitten vaan yrität parhaas, ja tällä kertaa se riitti 14. sijaan. Kun kisaan lähetään 10 kuljettajan aalloissa ja sitten kymmenen sekunnin jälkeen seuraava aalto, niin mahollisuudet kärkeen meni jo aika-ajossa. Kisassa ajoin sen mitä pystyin, ekassa kymmenenneksi ja tokassa seitsemänneksi. Kierrosajat ol ihan samoja kärkiukkojen kanssa. On niillä tietysti kokemusta, joten podiumille ois ollu pitkä matka, vaikka ois piässy lähtemään ekasta aallosta.
Superbike: ensimmäinen kerta radalla – heti kärkiaika
Superbiken puolella Kostamo otti viikonloppuun todellisen lentävän lähdön.
– Eka aika-ajo ja tokaa kertaa ite tolla radalla, niin paukastiin jo kärkiaika Superbikessa.
Toinen aika-ajo ei sujunut aivan yhtä vauhdikkaasti, ja näin tuloksena oli yhdeksäs lähtöruutu.
Superbike-luokan ensimmäiseen viiden kierroksen kisaan startattiin puolihullulla kelillä, ja paikoin vielä märällä radalla Kostamo näytti jälleen taitonsa.
– Meit ol neljä kuskii kärkiporukassa, ja parhaimmillaan ajoin jo toisena. Sitte kolmannella kierroksella tul itelle aivan junnumoka, niin tyhmä jarruvirhe kun olla ja voi. Mutka siitä levveeks, sain vielä käännettyy pyörän, mutta lähes nollavauhdista ohjaustanko osu pehmustepaaliin ja siitä pyörä kaatu. Kun nostin sen pystyyn, niin jalkatappi ol poikki ja se piätty siihen.
Toiseen kisaan BMW M1000RR tietysti saatiin kuntoon, mutta nyt ei sisukaan auttanut, kun kaatumisen jäljiltä pyörässä oli Kostamon sanoin ”bitti poikittain”, moottorista puuttui arviolta 50 hevosvoimaa ja kuskeja tuli ohi niin vasemmalta kuin oikealta.
– Se ol sellasta selviytymistaisteluu. Ekan kierroksen jälkeen olin viidentenä ja lopulta sijotus ol ruutulipulla yheksäs, eli olosuhteisiin nähen ihan hyvä.
Vauhti odotusten mukainen
Koko viikonlopun Kostamo summasi olleen vauhdillisesti odotusten mukainen ja tuloksellisestikin ihan hyvä. Harmituksen puolelle jäi, että nyt oli mahdollisuudet paljon parempaan, todelliseen jymypaukkuun. Plussalle kirjattiin sekin, että uuden radan opettelu oli onnistunut täydellisesti.
Armoy Road Races oli samalla viimeinen sovittu kilpailu 600-luokassa Parkerin tiimin pyörällä. Jatkosta ei vielä ole sovittu, mutta molemmat osapuolet kiittelivät hymyssä suin toisiaan tästä kaudesta, joten jäädään odottamaan, onko yhteistä jatkoa luvassa.
Teksti: Erno Kostamon tiedotustiimi, kuvat: Erno Kostamon albumi