Junnucuppiin vaihtelua kurassa

 Iltapäivällä yltynyt sade teki savipintaisella radalla ajamisesta lähinnä selviytymistaistelua. Finaalin viimeinen kierros tarjosi kuitenkin urheiludraamaa yllin kyllin.

Ennen Turun kisaa sarjan erävoittajien nimilista oli vielä lyhin mahdollinen, Joel Kolehmainen oli voittanut kaikki aikaisemmat erät. Aamun aika-ajossa ja alkuerässään Kolehmainen oli vielä kärkivauhdissa, mutta finaalissa hänelle tuli ylimääräistä ohjelmaa useampaankin kertaan ja sijoitus jäi viidenneksi.
 
Viimeiselle kierrokselle lähdettiin startista asti johtaneen Topi Merisen johdolla, Niclas Polsa oli noussut aivan kiinni kantaan. Polsa kuitenkin lipsautti nurin heti kierroksen alussa, mutta kun kolmosena ajanut Antti Ahtila oli jäänyt kauas, Polsa ehti jatkaa matkaa juuri ja juuri kakkosena.
 
Puolisen kierrosta myöhemmin kyljellään lepäili Merinen ja näin Polsa ja Ahtila ottivat hänet kiinni. Merinen pääsi kuitenkin nopeasti pystyyn ja saapui ruutulipulle voittajana, Ahtila pääsi vielä aivan lopussa kuittaamaan kakkossijan ennen Polsaa.
 
Finaalin tulokset menivät kuitenkin tuomariston käsittelyssä uusiksi, Merinen hylättiin ja näin voittajaksi julistettiin Ahtila.
 
Juho Kaitanen jatkoi tämän kauden tasaisia suorituksiaan ollen loppujen lopuksi finaalin kolmas ennen Kolehmaista. Näin Kaitanen kavensi Kolehmaisen sarjajohtoa kahdella pisteellä, mutta eroa jäi vielä kuudentoista pisteen verran. Ahtila ja Polsa ovat tasapistein taulukon seuraavia.
 
Päivän kansallisissa luokissa MXB:ssä nähtiin voittoisa comeback, kun kymmenen vuotta sitten nilkkansa Turun supercrossissa vakavasti loukannut Erno Aro ajoi finaalin voittoon. Kymmenen vuoden takainen onnettomuus sattui Turkuhallin sisätiloissa, nythän kilpaa ajettiin avotaivaan alla hallin vieressä.
 
Sunnuntain kisapäivään bonusluokkana lisätyn MXJ:n kilpailijoista varsin suuri osa taisi olla säätiedotusten suhteen hyvin informoitua väkeä. Lauantain Suomen Cup- osakilpailun reilusta viidestäkymmenestä kilpailijasta aamun ilmoittautumiseen saapui vain kymmenen. Finaalin voittoon ajoi vakuuttavaa kurakelin osaamista esittänyt Joona Saari.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=794265
 

Uusin numero