Jukola ja Kytönen podiumilla EM-avauksessa

Kytönen Motorsport Husqvarna -tiimin Lari Jukola ja Roni Kytönen ajoivat molemmat palkintopallille enduron EM-sarjan avausosakilpailussa Italian Fabrianossa. 

Junior E1-luokassa ajanut Jukola aloitti päivän hienosti ajamalla ensimmäisellä crossitestillä kolmanneksi, mutta muutamat virheet ensimmäisellä ja toisella kierroksella tiputtivat miehen jo kuudenneksi. Jukola taisteli kuitenkin loppupäivän miehenlailla kellottaen pätkäaikoja koko ajan kolmen kärkeen. Ennen viimeistä extremetestiä Jukola oli vajaat kolme sekuntia perässä kolmospaikan Jay Thomasta. Husqvarna-kuljettaja ajoi kuitenkin hienon ajan viimeiselle testille ollen pätkän toiseksi nopein ja nosti itsensä luokkansa kolmossijalle.

Junior U21-luokassa Roni Kytönen aloitti niin ikään päivänsä crossitestillä hienosti ollen neljäs. Kytönen menetti paljon aikaa kahdella ensimmäisellä endurotestillä ja putosi tuloksissa viidenneksi. Nuorukainen takoi kuitenkin kaksi pohja-aikaa crossi- sekä extremetestillä ja nousi lopputuloksissa kolmanneksi häviten toisen sijan vain 0,22 sekunnin erolla ranskalaiselle Kilian Bererdille. Hugo Svärd ei päässyt päivän aikana ihan parhaaseen vauhtiin vaikka kellottikin hyviä pätkäaikoja, niin maksoivat virheet liikaa aikaa. Husqvarna-kuljettaja teki kuitenkin varman suorituksen ja oli maalissa kahdeksas.

– Alkupäivä lähti tosi tahmeasti käyntiin eikä luonnistunut yhtään. Puolenvälin paikkeilla sain ajosta kiinni ja pystyi puristamaan loppuun asti. Loppupäivään olen tyytyväinen ja sain viimeisellä pätkällä noustettua itseni oman luokan kolmanneksi, Junior E1-luokan kolmas Lari Jukola kertoi.

– Ensimmäinen kierros oli huono ja siinä jäinkin liikaa. Toisesta kierroksesta asti ajo kulki ja loppuun asti rutistin, mutta kolmanneksi jäätiin. Huomenna jatketaan, U21-luokan päivän kolmonen Roni Kytönen kertasi.

– En ole tyytyväinen päivääni, kun paras vauhti oli hukassa. Kahdet lipat enduro testillä, mutta muuten päivä sujui ongelmitta ja huomiseen kilpailupäivään lähden hyvillä fiiliksillä, Hugo Svärd kertoi päivän jälkeen.

Huomenna Italiassa ajetaan EM-sarjan toinen osakilpailu, mikä alkaa paikallista aikaa kello yhdeksän, Suomen aikaa kello kymmenen.

Tulokset:

Junior U21:

1.     Claudio Spanu

2.     Nathan Bererd +00:30,68

3.     Roni Kytönen +00:30,90

8.     Hugo Svärd +01:49,52

Junior E1:

1.     Thomas Dubost

2.     Pontus Skog +01:19,65

3.     Lari Jukola +01:30,41

Teksti: Kytönen Motorsport

Uusin numero