Juho Kantola lupaavassa vauhdissa Kemoran SM-osakilpailussa

Ilmiömäiset lähdöt esittelivät Juho Kantolan parasta osaamista Kemorassa. Molemmissa kisalähdöissä varmasti maaliin ja oman luokan sijoitukset kaksi ja yksi.

Klaukkalalainen ratamoottoripyöräilijä Juho Kantola jatkoi SM-kauttaan lupaavasti viikonloppuna Kemorassa. 17-vuotias Juho ajaa SM-sarjaa uudella upealla Ducati Panigale V2 -moottoripyörällä, joka on varustettu kaikille mahdollisilla MM-sääntöjen mukaisilla herkuilla. Juho edustaa DucatiJK36-tiimiä. Luokka on uusi Next Generation Supersport, mikä ajetaan yhdessä Superstock 600 -luokan kanssa.

Edellisen osakilpailun jälkeen Juho oli päässyt harjoittelemaan muutaman päivän. Valitettava pieni tekninen ongelma jousituksen kanssa vei hieman luottoa pyörään, mutta itsevarmana Juho lähti Kemoran kisaviikonloppuun.

Perjantaina päästiin ajamaan muutama harjoitussetti ja Juho paransi vauhtiaan koko ajan. Lauantaiaamu aukeni sitten pilvisenä ja juuri ennen aika-ajon alkua alkoi sataa. Sateisessa aika-ajossa Juho kuitenkin ajoi oman luokkansa kärkeen ja yhdistetyissä tuloksissa Superstock 600 -luokan kanssa Juho oli aika-ajojen kahdeksas. Ei ihan sitä mitä haettiin, mutta ok.

Kisaan Juho sai huikean lähdön ja nousi kiihdytyksessä ohi useamman kuljettajan. Mutta ensimmäiseen mutkaan mentäessä Juho tössi hieman ajolinjaa ja jäi ulkopuolelle, jonka johdosta tiukassa nipussa ajettaessa muutama kuski nousi ohi. Pitkään Juho ajoi Kainulaisen Kirsin perässä, mutta heti kun pääsi ohi, niin kierrosajat paranivat merkittävästi. Loppukiri ei vaan enää auttanut tuloksissa ja maalissa Juho oli oman luokkansa sijalla kaksi ja yhdistetyissä sijalla kahdeksan.

Sunnuntain kisaan lähdettiinkin sitten kiukkua täynnä ja onneksi myös kuivalla kelillä. Jälleen ilmiömäinen lähtö ja nousua useamman sijan. Kierrosajat parantuivat läpi koko kilpailun ja ruutulipulle Juho ajoi, ilman mitään erityistä ohjelmaa, sijalla yksi omassa luokassa ja yhdistetyissä tuloksissa sijalla kuusi.

Lauantaina ei vaan alussa riittänyt puristus ja kärki pääsi karkuun, mutta sunnuntaina oli sen verran raivoa puserossa, että tulos tai ulos asenteella mentiin. Sain hyvän lähdön jälkeen juonesta kiinni ja olen erittäin tyytyväinen kierrosaikojen kehitykseen. Ducatilla on mahtava ajaa ja vielä kun saadaan keula kuntoon Alastaron kisoihin mennessä, niin olen valmis kärkitaisteluun – iloitsee Juho kisan jälkeen.

Juhon matkaa maailman huipulle voi seurata ja kannustaa myös Facebookissa JK36 Racing tai Instagramissa juho.kantola. Juhon uudet kotisivut avautuu lähiaikoina juhokantola.fi osoitteessa.

Ducati JK36 tiedotus

Uusin numero