Juha Salmiselle kelpaavat vain voitot Espanjan MM-endurosta

– Niin näillä kuin tietenkin kaikilla jäljellä olevilla kisoilla on paljon painoarvoa siinäkin mielessä, että tällä kaudella MM-sarjassa ajetaan normaalin kahdeksan sijaan vain seitsemän viikonvaihdetta. Muilta osin jatketaan sitten samalla linjalla kuin ennenkin: tavoiteasettelussa voiton lisäksi ei muita vaihtoehtoja ole olemassa, eikä varsinkaan tässä tilanteessa, julistaa Salminen.

Meon voittoputki
on pistettävä poikki

Husqvarnalla kilpaileva Salminen lähtee Puerto Lumbrerasiin takaa-ajajana ja E1-luokan MM-kakkosena 18 pistettä hallitsevan ranskalaismestarin Antoine Meon takana.

Salmisella on plakkarissaan Chilen ja Argentiinan pölystä kolme kakkossijaa, sekä harmittava viides sija tien tukkona olleen espanjalaiskuskin takia. Meo on puolestaan mellastanut voitosta voittoon.

– Eihän sitä tietenkään käy kieltäminen, että Meolla on ollut hyvä vauhti päällä. Mutta ei hänkään ole voittamaton. Tilanteet vaihtelevat, vinkkaa Salminen vankalla kokemuksella.

Salminen omaa vankan kokemuksen myös ensi viikonlopun kisaestradista.

– Noilla kulmilla on ajettu MM-sarjaa vuosina 2004 ja 2007. Lisäksi olen ajanut siellä myös Espanjan sarjan merkeissä. Voisi sanoa, että tämä merkitsee tavallaan taas paluuta arkeen Etelä-Amerikan jäljiltä, Salminen viittaa samalla myös Portugaliin, jossa sarja jatkuu ja saavuttaa puolivälinsä jo reilun viikon kuluttua.

– Eipä silti, ei minulla ole sillä niin väliä, missä päin maailmaa ajetaan. En näe, että Espanja ja Portugali tarjoaisivat minulle olosuhteiltaan jotain etua esimerkiksi Chileen ja Argentiinaan nähden. Mutta onhan sitä aina mukava palata tutumpiin maisemiin ja varsinkin silloin, jos päästään ajamaan kuivalla kelillä, toteaa Salminen.

Italian sarja on tarjonnut
tiukkaa ja tasokasta treeniä

Puerto Lumbrerasin yllä on viimeisimpien sääennusteiden mukaan hienoinen sateen uhka lauantaina ja sunnuntaina.

– Yleensähän ei näillä kulmilla näihin aikoihin pahemmin sada. Ja eihän se pikkusadekaan suuremmin haittaisi.

Salminen on valmistautunut tapojensa mukaan huolella Espanjan ja Portugalin tiivistempoiseen MM-kiertueeseen. Hän ehti ajaa MM-tauolla neljä ja paikoittain myös märkää kisapäivää Italian sarjassa.

– Kaikki on hyvällä mallilla Espanjaan tultaessa. Pääsin ajamaan Italiassa tasaisin väliajoin ja vaikka olosuhteet MM-sarjaan verrattuna olivatkin vähän erilaiset, niin se oli kaiken kaikkiaan hyvää ja kovatasoista treeniä.

Salminen odottaa, että Meo tuntee hänen lisäkseen myös muutaman muun kuljettajan hengityksen niskassaan Espanjassa.

– Tilanne tiivistyy ja säilyy mielenkiintoisena, kun kärjessä ajetaan sopivasti ristiin. Se on ollut toiveissa tähänkin kauteen lähdettäessä.

Salmisen tiimikaveri Matti Seistola on sarjassa kolmantena 22 pistettä Meosta. TM:ää kuskaava Eero Remes tulee puolestaan viidentenä ja 20 pistettä Salmisesta. Seistolan ja Remeksen väliin on kiilannut italialainen Thomas Oldrati Husabergillaan.

Espanjan ja Portugalin jälkeen MM-pisteistä ajetaan kesäkuussa Romaniassa ja Kreikassa, sekä syyskuussa Ranskassa.

Enduron MM-sarjan pistetilanteet 4/14 osakilpailun jälkeen, luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, KTM 80, 2) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 62, 3) Matti Seistola Suomi, Husqvarna 58, 4) Thomas Oldrati Italia, Husaberg 48, 5) Eero Remes Suomi, TM 42, 6) Simone Albergoni, Italia, Honda 42.

Luokka E2:
1) Alex Salvini Italia, Honda 72, 2) Pierre Renet Ranska, Husaberg 65, 3) Ivan Cervantes Espanja, KTM 60, 4) Johnny Aubert Ranska, KTM 60, 5) David Knight Iso-Britannia, Honda 44, 6) Cristobal Guerrero Espanja, KTM 38.

Luokka E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 70, 2) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 67, 3) Aigar Leok Viro, TM 57, 4) Luis Correia Portugali, Beta 50, 5) Manuel Monni Italia, Beta 44, 6) Rodrig Thain Ranska, GasGas 39, …11) Marko Tarkkala Suomi, Honda 25.

Seuraavat osakilpailut: 11.-12.5. Puerto Lumbreras, Espanja.

Uusin numero