Jonas Folger: ”Minä ja hän taistelemme Valentino Rossin paikasta”

Kummatkin nousivat tälle kaudelle Moto2:sta MotoGP-luokkaan. Ja molemmat ovat osoittaneet jo huikeat kykynsä, vaikka Tech 3 ajaa vuoden vanhoilla Yamahan moottoreilla.

Folgerilla ja Zarcolla on jo sopimukset ensi kaudesta, mutta iso kysymys kuuluu, allekirjoittaako 38-vuotias Valentino Rossi vielä jatkosopimuksen?

– Minä uskon, että me taistelemme nyt Rossin paikasta, Folger sanoo Motorsport.comille.

– Zarco on kaksinkertainen maailmanmestari, mutta tiedän pystyväni tekemään kaiken, mitä hänkin. En tiedä kuinka paljon hän voi vielä kehittyä, mutta itse olen luottavainen omiin kykyihini.

– Kauden alussa ajattelin, että okei, hän menee menojaan ja olen askeleen perässä kauden loppuun saakka. Häntä on hankala lyödä. Sitten oma itseluottamukseni alkoi kasvaa kisa kisalta, olen kokenut hyvien kisojen myötä valtavan herätyksen ja alkanut ymmärtää asioita paremmin, Folger sanoo.

– Hän on minulle haaste numero yksi. Minun on lyötävä hänet. Johann on upea tallikaveri ja hieno persoona. Pidän hänestä todella paljon, hieno mies. Mutta hän haluaa piestä minut ja minä hänet. Joten tilanne on nyt se, että me taistelemme tästä yhdestä asiasta, Valentino Rossin paikasta.