Jiri Nieminen vauhdikkain Hyvinkään vauhtipuistossa

Kilpailuun oli ilmoittautunut 12 kuljettajaa, mutta luku tippui yhdellä, kun Niklas Säyriö jäi kilpailusta loukkaantumisen takia pois. Alkueristä kahdeksan parasta jatkoi semifinaaleihin, joista neljä nopeinta otti paikkansa päivän finaaliin.

Alkuerissä parasta kyytiä pitivät 11 pistettä keränneet Jere Lehtonen ja sekä Jiri Nieminen. Molemmat tiputtivat vain pisteen vastustajilleen.

Paluun radoille tehnyt Tomi Reima, sekä Niilo Vuolas keräsivät molemmat kymmenen pistettä.

Loput semifinaalipaikat menivät Antti Vuolakselle, Matias Mäenpäälle, Matti Isoaholle, sekä Markku Weckmanille. Toni Stenbergin, Mika Helinin ja Mattias Blomin kisat päättyivät alkueriin.

Päivän ensimmäisen semifinaalin vei nimiinsä Lehtonen, ennen Mäenpäätä ja Niilo Vuolasta. Matti Isoaho kaatui, eikä näin ollen tullut maaliin.

Toisessa semifinaalissa ensimmäisenä ruutulipulle ehti Nieminen voittaen Reiman ja Antti Vuolaksen. Markku Weckmanin kisa päättyi keskeytykseen.

Päivän finaalissa voittoa pääsi juhlimaan Nieminen voitettuaan Reiman toistamiseen putkeen. Reimalle kisasta kakkossija ennen Mäenpäätä ja finaalissa ajovirheen seurauksena neljänneksi jäänyttä Lehtosta.

Hyvinkäällä ajettiin myös kauden viimeinen minispeedwayn henkilökohtaisen Suomen Cupin osakilpailu.

Antti Vuolas oli jo varmistanut Cupin voiton, mutta hopea ja pronssi olivat edelleen pelissä Timi Salosen ja Arttu Pentinmäen kesken. Kilpailun voittoon ajoi Salonen ennen Toni Hyyryläistä ja Pentinmäkeä. Cupin voittaja Vuolas joutui keskeyttämään semifinaalissa. Voitollaan Salonen vei siis Cupin hopean jättäen Pentinmäen pronssille.

Kaupunki Cup:
  1. Jiri Nieminen, SsMK 11+3+3
  2. Tomi Reima, MäntsMK 10+2+2
  3. Matias Mäenpää, J-PMK 6+2+1
  4. Jere Lehtonen, PMK 11+3+0
  5. Niilo Vuolas, HjMK 10+1
  6. Antti Vuolas, HjMK 7+1
  7. Matti Isoaho, OMK 5+F
  8. Markku Weckman, MP-tuki 5+0
  9. Toni Stenberg, 4
10. Mika Helin, FMS 3
11. Mattias Blom, HMK 0

80cc Suomen Cup:
  1. Timi Salonen, HyMK 14+3+3
  2. Toni Hyyryläinen, HyMK 14+2+2
  3. Arttu Pentinmäki, SeMK 14+3+1
  4. Karl Johannes Lattik, Viro 9+2+0
  5. Jere Kristola, SeMK 10+1
  6. Roni Niemelä, SeMK 8+1
  7. Antti Vuolas, HjMK 12+R
  8. Pessi Sillanpää, SeMK 7+R
9. Rasmus Finne, SeMK 7
10. Gert Heinvee, Viro 6
11. Allan Angelstok, Viro 5
12. Miko Antila, SeMK 2
13. Niklas Ågren, FMS 1

Uusin numero