Jerezin radan luonne on myrkkyä Niklas Ajon kipeälle polvelle

Suomalaisessa Avant Tecno-tiimissä kilpaileva Ajo vietti sateisen tiistain ratavarikolla ja kärsivällisyyttä sekä sisua kysyttiin myös keskiviikkona, jolloin sankka sumuverho haittasi aamupäivällä näkyvyyttä 4423 metrin mittaisella andalusialaisradalla.

Ajo rullasi KTM:n tehdaspyörällään radalle puolenpäivän jälkeen, ajoi 40 kierrosta ja kellotti ajan 1.50,140. Se toi tullessaan sijan 30.

– Kierrosaika ja sijoitus olivat tänään toissijaisia asioita ja eipä silti, ei tuonne kympin tienoille kertynyt eroa sittenkään runsasta sekuntia enempää. En ole siitä tässä vaiheessa lainkaan huolissani, sanoi Ajo.

Alkuvuodesta leikattu polvi sen sijaan pisti miehen puremaan hammasta.

– Polvi oli kieltämättä aika kipeä ja sen vuoksi ajaminen oli kovasta yrityksestä huolimatta hankalaa päivän loppupuolella. Jerezin rata on luonteeltaan ja mutkiltaan sellainen, että tuo vasen polvi joutuu paljon kovemmalle kuin vielä viime viikolla Valenciassa, kertoi Ajo.

– Eikä tämä Jerez ole muutenkaan lukeutunut koskaan suosikkieni joukkoon, vaikka olenkin ajanut täällä paljon. Se tuntuu yhä jotenkin hankalalta, joten petrattavaa riittää paljonkin.

Jerezin testijakso päättyy torstaina, jolloin Ajo silmäilee polvensa ohella taivaalle.

– Jos rata on kuiva, niin sitten ainakin kokeillaan polven kuntoa. Jos taas keli on huono, niin silloin lienee parasta olla ajamatta.

MM-kausi käynnistyy Qatarissa 7. huhtikuuta. MM-kenraali ajetaan viimeisen testijakson muodossa Jerezissä 18.-21. maaliskuuta.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 2. testipäivä:

1. Maverick Vinales Espanja, JHK t-shirt Laglisse, KTM 1.48,805
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,006
3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,304
4. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, KTM + 0,914
5. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,153
6. Juanfran Guevara Espanja, CIP, TSR Honda + 1,371
20. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,748
24. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,964
30. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 3,335

 

* Kuva: KTM images/Friedrich Weisse
 

Uusin numero