Jerez jätti Pulkkiselle paljon nälkää Asseniin

Viimeisestä lähtöruudusta startannut Pulkkinen taisteli sunnuntain kisassakin tiukasti maaliin asti, mutta ensimmäinen pistesija karkasi tällä kertaa neljän sekunnin päähän.

– Ihan ok kisa, mutta eka ja vika kierros eivät kulkeneet aivan suunnitelmien mukaan. No, seuraavassa kisassa sitten, totesi määrätietoinen nuorukainen viitaten moottoripyröurheilun katedraaliksi mainostettuun Asseniin.

Klaukkalasta kotoisin oleva 155-senttinen ja 42-kiloinen Pulkkinen sijoittui Jerezin jälkimmäisessä kisassa 19:nneksi 49,930 sekuntia voittajan takana.

Ykkösenä ruutulippua tervehti lauantain tapaan hollantilainen Bo Bendsneyder, joka kukisti toiseksi ajaneen italialaisen Fabio Di Giannantonion 3,163 sekunnilla.

Australialainen Olly Simpson päätyi toistamiseen kolmanneksi 3,560 sekuntia voittajasta.

Bendsneyderilla on koossa kahden osakilpailun jälkeen maksimipisteet 50. Simpson tulee toisena 32 ja Giannantonio kolmantena 31 pisteellä.

Ajo Motorsport Junior Project-tiimiin kuuluvan Pulkkisen piste oikeuttaa tässä vaiheessa 16. sijaan yhteensä 24 kuljettajan joukossa.

Pulkkinen selätti monet
tekniset vastoinkäymiset

Pulkkisen Cup-avausta voidaan pitää onnistuneena kaikkiin vastoinkäymisiin peilaten.

– Jerezin ekoissa treeneissä pyörästäni menivät ketjut poikki lyöden koneen rikki. Aika-ajossa minulla oli käytössäni uusi kone, mutta se sammui heti. Pyörä käytiin pistämässä uudelleen tulille, mutta se sammui uudelleen. Jäin siis ilman aikaa aika-ajossa ja jouduin viimeiseen ruutuun. Niin, ja kisaankin lähtiessäni jouduin vielä vaihtamaan pyörän, Pulkkinen kertasi vaiherikasta viikonvaihdettaan helteisessä Jerezissä.

MotoGP-sarjan yhteydessä kilpailtava Rookies Cup jatkuu 26.-27. kesäkuuta Assenin radalla Hollannissa. Cupissa kaikki ajavat identtisillä KTM RC 250 R-pyörillä.

CEV-sarja kutsuu

Pulkkisen kisaohjelmaan sisältyy tällä kaudella suurella todennäköisyydellä ja valikoidusti myös FIM CEV Repsol-sarja, jonka Moto3-luokassa ajetaan junioreiden maailmanmestaruudesta.

– CEV-sarjan kisat eivät ole vielä aivan satavarmoja. Ne ovat 75-prosenttisen varmoja, kuittaa viime kaudella Moriwaki Cupissa Euroopan mestaruuden saavuttanut ”Postman” Pulkkinen.

Uusin numero