Jatkokaudelle Eduskunnan moottoripyöräkerhon puheenjohtajana edennyt Mäkelä: ”Valtionvallan ei pidä heikentää moottoripyöräilyn edellytyksiä”

Edustaja Mäkelä sai luottamuksen nyt toistamiseen, sillä hänet valittiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2017 tehtävään vuodelle 2018. Puheenjohtaja valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk).

”MP Arkadian puheenjohtajuus on ollut mielenkiintoinen tehtävä ja olen kiitollinen saadessani luottamuksen jatkokaudelle. Kaksipyöräisiä tarvitaan moottoriurheilussa, harrastusvälineenä ja käytännön liikennevälineinä, eikä valtionvallan pidä heikentää moottoripyöräilyn edellytyksiä. Työskentelen kerhon puheenjohtajana ja liikenne- ja viestintävaliokunnassa näiden asioiden, sekä erityisesti myös liikenneturvallisuuden puolesta.” Mäkelä kommentoi.

MP Arkadian toiminnan tarkoituksena on moottoripyörien arvostuksen ja hyötykäytön lisääminen, liikenneturvallisuuden lisääminen ja moottoripyöräharrastuksen edistäminen sekä kansojen välisen ystävyyden ja suvaitsevaisuuden lisääminen. Kerhon jäsen voi olla jokainen kansanedustaja ja kaikki palvelussuhteessa eduskuntaan tai eduskuntaryhmään olevat henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita moottoripyöristä.

 

Uusin numero