Järfille kylmää kyytiä MM-jäällä

Tänään pisteitä kertyi yksi vähemmän kuin eilen. Tili karttui kahdella pisteellä. Se riitti 14. sijaan. Samalla sijalla mies on myös MM-pisteissä kahden ajetun kilpailun jälkeen.

– Vaikea alku on MM-sarjalle ollut. En oikein tunne saavani pyörää oikeisiin säätöihin renkaiden ja jousituksen osalta. Ajo menee varovaiseksi, kun ei luota pyörään ja sitä myötä itseluottamuskin karisee, toteaa Järf.

– Kun tällä kaudella ei ole näin kovia kuskeja vastaan ajanut, niin pyörääkään ei ole tarvinnut maksimiin asti viedä. Nyt kun pitää viedä, niin pieniä puutteita löytyy. Täytyy ensi viikonlopuksi löytää vielä pyörään lisää ajettavuutta, niin pääsee paremmin haastamaan kärkikuskeja, Järf jatkaa.

Venäläiset
määräävät tahdin

Kuten eilen, niin myös tänäänkin venäläiset taiturit heiluttivat tahtipuikkoa. Kuusi ensimmäistä sijaa kirjattiin taas heille.

Voittajaksi ajoi jälleen Nikolai Krasnikov. Nyt hän kuitenkin menetti alkuerissä yhden pisteen seurakaveri Dimitry Koltakoville.

Sen sijaan hallitsevan mestarin Daniil Ivanovin meno oli edelleen hieman vaisua.

MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Venäjän Togliatissa.

Tulokset:
 1. Nikolai Krasnikov Venäjä 20
 2. Dimitry Koltakov Venäjä 20
 3. Dimitry Khomitsevich Venäjä 15
 4. Daniil Ivanov Venäjä 11
 5. Igor Kononov Venäjä 12
 6. Vitaly Khomitsevich Venäjä 12
 7. Franz Zorn Itävalta 8
 8. Jan Klatovsky Tsekki 8
 9. Antonin Klatovsky Tsekki 8
10. Harald simon Itävalta 8
11. Günther Bauer Saksa 6
12. Hans Weber Saksa 4
13. Stefan Svensson Ruotsi 3
14. Mats Järf Suomi 2 (1,0,0,0,1)
15. Per Anders Lindström Ruotsi 1
16. Stefan Pletschacher Saksa 0

MM-pisteet 2/10:
 1. Nikolai Krasnikov Venäjä 41
 2. Dimitry Koltakov Venäjä 35
 3. Dimitry Khomitsevich Venäjä 29
 4. Vitaly Khomitsevich Venäjä 28
 5. Igor Kononov Venäjä 27
 6. Daniil Ivanov Venäjä 22
 7. Franz Zorn Itävalta 17
 8. Jan Klatovsky Tsekki 16
 9. Antonin Klatovsky Tsekki 15
10. Harald Simon Itävalta 14
11. Günther Bauer Saksa 9
12. Hans Weber Saksa 8
13. Stefan Svensson Ruotsi 6
14. Mats Järf Suomi 5
15. Stefan Pletschacher Saksa 2
16. Per Anders Lindström Ruotsi 1

Uusin numero