Jämsän SuperEnduroon iso tukku kovia nimiä – liput myynnissä

Kilpailussa on mukana maamme kärkikuljettajia motocrossista, endurosta ja trialista.

Mukaan on ilmoittautunut jo mm. motocrossin moninkertainen Suomen mestari, enduron MM-sarjaa ajava kiertävä Eero Remes, enduron moninkertainen maailmanmestari, Jämsän oma mies Petteri Silvan, trialin moninkertainen Suomen mestari Henri Himmanen, Cross Countryn tuorein Suomen mestari Jari Mattila, kokenut endurokuljettaja Marko Tarkkala, sekä Jämsän nuoret haastajat Matias Savo, Mika Tamminen, Paavo Honkanen ja Eemil Pohjola.

Lisäksi mukaan on ilmoittautunut liuta muita suomen kärkinimiä mm. Lauri Pohjonen, Joni Kaivolainen, Matti Seistola, Mikael Miettinen ja Toni Holopainen.

Alueella on kilpailun lisäksi kattavat ravintolapalvelut anniskeluoikeuksineen, markkina-alue ja äitiparkki, jossa on tarjolla erilaisia hemmotteluhoitoja, kynsikoristeita, pikameikkejä ja -kampauksia sekä tuote-esittelijöitä.

Nopeatempoinen kilpailurata näyttävine extreme-esteineen rakennetaan aivan Jämsän jäähallin kupeeseen. Radalla ottaa mittaa toisistaan kerralla n. 10 kuljettajaa ja alkuerien kautta edetään semifinaaleihin ja päivän huipentaa finaali, jossa parhaat kuljettajat taistelevat 1000 euron rahapalkinnosta.

Ilta jatkuu palkintojenjakojuhlassa Jämsän Äijän aukiolla Akuliinassa. Voittajat palkitaan ja menoa pitää yllä Playa-bilebändi. Jämsän SuperEnduro -kilpailu on loistava kohde myös yrityksen virkistyspäiväksi tai moottorikerhojen kesäretkeksi.

Järjestäjä tarjoaa mahdollisuuden ostaa VIP-lippuja esimerkiksi yrityksien henkilökunnalle tai moottorikerhojen jäsenille kesän vauhdikkaimpaan tapahtumaan.

Lippuja on myynnissä myös lippu.fi palvelussa.

Uusin numero