Jack Miller Ducatin tehdastalliin kaudella 2021

Ducati on ilmoittanut, että Jack Miller ajaa merkin tehdastiimin pyörää MotoGP-kaudella 2021.

Ducati Corse on ilmoittanut, että Jack Miller on Ducati Teamin toinen kuljettaja kaudella 2021. Ducati ja 25-vuotias aussi ovat solmineet 1+1 vuoden kuljettajasopimuksen.

Vuonna 2015 MotoGP-debyyttinsä tehnyt Miller on ajanut Pramac Ducati -tiimissä vuodesta 2018 saakka. Viime kaudella hän oli MotoGP-sarjan pisteissä kahdeksas ja nousi viidesti palkintokorokkeelle.

– Haluan kiittää Paolo Campinotia, Francesco Guidottia ja koko Pramac Racing Teamia tuesta, jota olen heiltä saanut yhdessä viettämämme kahden ja puolen vuoden aikana. On suuri kunnia saada jatkaa MotoGP-uraa Borgo Panigalen väreissä ja haluankin kiittää Ducatin johtoa, Claudiota, Gigiä, Paoloa and Davidea luottamuksesta ja tästä upeasta mahdollisuudesta. En malta odottaa, että pääsen ajamaan tällä kaudella ja olen valmis antamaan kaikkeni Ducatille kaudella 2021, totesi Miller.

– Jack on kasvanut jatkuvasti saavuttuaan Pramac Racingille ja on osoittanut olevansa yksi nopeimmusta ja lahjakkaimmista MotoGP-kuljettajista. Siispä olemmekin hyvin tyytyväisiä, että hän ajaa Ducatin tehdaspyörää ensi kaudella. Olemme varmoja, että Jackilla on kaikki ominaisuudet, mitä vaaditaan huippusijoituksista kamppailuun jokaisessa kilpailussa, kuvaili Ducatin toimitusjohtaja Claudio Domenicali.

Uusin numero