Jääratakonkari Vehniäinen harmitteli osumaa kerhokaveriinsa Orivedellä

JR Open A-luokan startti meni Vehniäiseltä vielä huonosti, mutta mies yritti kuitenkin nousta sen mitä pystyi. Tilannetta hankaloitti heikko näkyvyys, kun lumi pöllysi edellä ajavista kuskeista.

– Kilpailun puolivälissä minulle tuli totaalinen virhe ja ajoin kerhokaveri Ari Borovkoffin kylkeen. Tässä rytäkässä Borovkoff kaatui ja loukkasi kättään, Vehniäinen kertoo harmissaan.

Maalissa urallaan jo 23 Suomen mestaruutta saavuttanut Vehniäinen oli kolmas.

Toisessa JR Open A -luokan startissa Vehniäinen petrasi paljon.

– Kaikki toimi loistavasti ja siirryin kilpailun johtoon jo kilpailun alkuvaiheessa. Sain revittyä kaulaa ja ei ollut mitään hätää. Ajoin voittajana maaliin, Vehniäinen toteaa tiedotteessaan.

JR Lites A-luokan ensimmäisessä kilpailussa Vehniäinen sai erinomaisen startin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena.

– Saavutin pikkuhiljaa Silvastia ja onnistuin viimeisellä kierroksella kuittaamaan hänet. Tämä ohitus vei voittoon, iloitsee Vehniäinen.

Toisessa JR Lites A-luokan kilpailussa nähtiin tiukkaakin tiukempi kamppailu, kun neljä miestä ajoi voitosta. Vasta viimeisen kierroksen aikana järjestys saatiin ratkaistua. Vehniäinen voitti tämänkin kilpailun.

– Olipahan tiukkaa. Tuntui, etten löydä ohituspaikkaa millään. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin ja sain päihitettyä kilpakumppanit.

SM-sarja jatkuu 5. maaliskuuta Vehniäisen kotiyleisön edessä Konnevedellä.

Tulokset ja pistetilanteet:
http://www.mylaps.com/en/events/1238025
http://www.mylaps.com/en/championships/157050

Uusin numero