Jääradan SM-kausi käynnistyy Seinäjoelta

Kuluneena talvena on säidenhaltijan suosiollisella avustuksella päästy harjoittelemaan perinteisen pitkän jääradan kilpailukautta varten ympäri Suomea. Ensin pakkanen ja sitten vähän lunta, on ollut ratamestareiden toive ja tämän toteuduttua on vauhtia päästy kasvattamaan ja kisalaitteita testaamaan maamme lukuisilla harjoitusradoilla ja niinpä kauden avauksessa on oletettavasti tunkua luokkien kärkisijoille.

Seinäjoen Moottorikerho avaa juhlavuotensa lauantaina 13.2.2016 SM- jääratakisojen muodossa ja toivottaa yleisön sekä kuljettajat tervetulleiksi 90- vuotta täyttävän moottorikerhon aktiivien luomalle, vauhdikkaalle jääradalle Seinäjoen Kyrkösjärvellä. Jään vahvuuden lähennellessä puolta metriä, on reilu 1,7 kilometriä pitkästä radasta saatu perinteisen jouheva sekä leveä joten keskituntinopeus erissä noussee jälleen yli sadan ja nopeus pääsuorallakin yli puolentoista sadan eli vauhtia on luvassa.

Jääradan SM-  avauksessa päästään ensimmäistä kertaa myös näkemään uusien sääntöjen mukaisesti kun soolopyörien kaksi kuutiotilavuuksien mukaan jaettua SM- luokkaa, ajavat kaksi kilpailulähtöä päivän aikana. Suomenmestaruuspisteitä on siis jaossa kahdesti päivässä JR Open A- ja JR Lites A- luokissa. Omina kilpailuerinään ajetaan sivuvaunut sekä ATV ja Suomen Cup veteraaniluokassa. Nousupisteistä kamppaillaan kansallisissa JR Open- ja Lites B- luokissa.

Jääratakalenterissa on yhteensä kahdeksan SM- kilpailua sekä seurajoukkueiden SM- kilpailu, joten perinteisen suomalaisen jääratamoottoripyöräilyn ystäville on tiedossa runsaasti seurattavaa ja kilpailutiimeille tiivistä toimintaa seuraavan kahden kuukauden ajaksi.

Uusin numero