Ivan Lintin Lightweight TT:n voittoon

Debyyttivoittonsa TT:ssä ottanut Ivan Lintin ajoi Lightweight-luokan voittoon ennen toiseksi ajanutta James Hillieriä. Kolmanneksi ehti Michael Rutter. Kaksi kärkikuljettajaa ajoivat vanhaa rataennätystä kovemman kierroksen.
 
Kilpailu alkoi Hillierin johtaessa viikon kuluessa tutuksi tulleeseen tyyliin. Toisella sijalla aloittanut Lintin siirtyi kärkeen Ramsayssä. Kolmen kierroksen kilpailu asettaa varikkotaktikoinnin merkittävään rooliin. Valtaosa kärkikuskeista pysähtyi ensimmäisen kierroksen jälkeen, joten johtoon siirtyi Jamie Hamilton, tosin vain kolmen sekunnin turvin. Lintin palasi kärkeen Ramsayssä, Hillier oli kolmas, seuraavilla sijoilla ajoivat Lee Johnston, Michael Russell ja Rutter. Kärkikuljettajista Gary Johnson joutui keskeyttämään varikolle ensimmäisen kierroksen jälkeen ja Ryan Farquhar toisen kierroksen alussa.

Hamilton kävi varikolla toisen kierroksen jälkeen ja löysi varikkokäynnin jälkeen itsensä neljänneltä sijalta. Rutter oli ohittanut niinikään varikolla käyneen Russelin. Kärjessä jatkoi Lintin, mutta Hillier ajoi eroa lujaa kiinni. Lee Johnston joutui keskeyttämään, joten Rutter nousi kolmanneksi.

Vuoristo-osuudella Bungalow’ssa Lintinin ja Hillierin ero oli vain 3,8 sekuntia, joten jännitysnäytelmä ratkesi vasta aivan lopussa. Hillier ajoi hurjan 120,848 mph kierroksen, mutta Lintin vastasi lähes identtisellä 120,845 mph keskinopeudella, joten hän onnistui pitämään kärkipaikkansa. Michael Rutter oli kolmas.
 
Tuukka Korhonen ajoi hyvän kilpailun ja sijoittui kolmanneksitoista.

Bennets Lightweight TT, top 6

1. Ivan Lintin, Kawasaki (118,936)
2. James Hillier, Kawasaki (118,802)
3. Michael Rutter, Paton (117,657)
4. James Cowton, Kawasaki (116,924)
5. Jamie Hamilton, Kawasaki (116,575)
6. Daniel Cooper, Kawasaki (116,438)
 

Uusin numero