Iron Butt 10/10 -ajo

Harri ja Juha ajavat kymmenen perättäistä SS1000 -ajoa ympäri Euroopan. Tämän 10/10 ajon kirittäjäksi ajetaan samalla SS5000. 10/10 on lajissaan ensimmäinen Euroopassa ja SS5000 ajonkin on suorittanut vain kolme ajajaa Amerikan ulkopuolella.

Aloitus
Harrin virallinen pelikello lähti käyntiin maanantaiaamuna klo 04.53. Mies lähti matkaan päättäväisenä ja hyvillä mielin, ketäpä ei toisaalta hiukan mietityttäisi edessä olevan haaste, yli 16 tuhatta kilometriä pitkin Euroopan teitä. Noin puolen tunnin päästä paikkana olikin sitten jo Aura, josta Harri lähti jatkamaan yhdessä Juhan kanssa kohti Torniota ja sieltä edelleen tuttuun taukopaikkaan, Gävleen.

1. Päivä
Ensimmäinen ajopäivä on onnistuneesti takana ja kuskit saapuneet majapaikkaansa Gävleen. Keli on suosinut ajoa ja matkaa on taitettu auringon paisteessa. Lämpötilat ovat vaihdelleet 10 ja 20 asteen välillä ja vain aamu-usva sekä ajoittain silmiin paistanut aurinko olivat säänpuolesta matkan teon hidasteina.
Matkaa on tehty suunnitelman mukaisesti minimi tauoilla. Suomen puolella matka sujui suunniteltua nopeammin mutta Ruotsin puolella vauhti laski huomattavasti. Syinä keskinopeuden laskemiseen olivat yksi puhallusratsia Härnösandin lähettyvillä sekä ennen Sundsvallia ollut tietyö missä ajatettiin 7 km kiertotietä. Lisäksi nopeusrajoituksia oli Harrin kertoman mukaan laskettu viime kesän ajosta. Vaijerikaiteelliset 110 km/h rajoitukset oli tiputettu 100 km/h, matkalla ei enää ollut yhtään 120 km/h osuutta ja muutenkin nopeudet olivat alhaisempia. Lopulta ajoaika oli 34 minuuttia lyhempi kuin suunnitelmassa.
Samalla Harri pohti Suomesta lähtemisen hintaa, 2,5 tuntia enemmän ajoa-aikaa verrattuna onnistuneeseen keski-Euroopassa ajettuun päivää mutta ehkä ruuhkariski on siellä suurempi.

Taistelumieliala ja hurttihuumori olivat molemmilla päällä ja lupasivat että ”kyllä tässä ainakin SS2000:n otetaan”…

Ajon etenemistä on mahdollista seurata IBA Finlandin keskustelupalstalla alla olevan linkin kautta.