Imatranajon lipunmyynti käy kuumana

Imatranajon liput tekevät kauppaansa. VIP-lipuista haaveilleet joutuvat nuolemaan näppejään, sillä 350 lipun erä on myyty loppuun. Muutkin tapahtumaliput käyvät hyvin kaupaksi. Tavallisia lippuja on tällä hetkellä myyty noin 2000 kappaletta.
 
Myös hotellimajoituksen suhteen Imatra alkaa olla loppuunmyyty. Huonetta kaipaavien kannattaakin toimia pikaisesti, Lappeenrannasta on vielä mahdollista löytää hotellihuoneita.
 
– Toivommekin imatralaisten ja lähialueilla asuvien tarjoavan majoitusta esimerkiksi airbnb.com-palvelun kautta, toteaa Imatran moottorikerhon Marko Heija. 

Camping-henkisten iloksi lähialueiden leirintäalueilla sekä kilpailun yhteydessä järjestettävässä kokoontumisajossa on kuitenkin yhä hyvin tilaa. 

Kansainvälisen moottoripyörien katuratakilpasarjan, IRRC:n, Suomen osakilpailu ajetaan Imatralla 19.-21. elokuuta.

Uusin numero