Imatranajo saa jopa 90 miljoonaa uutta katsojaa – kilpailun aikataulu julkistettu

Imatranajo kasvaa uusiin mittoihin, sillä se on otettu mukaan King of the Roads -sarjaan, joka mahdollistaa kilpailun näkyvyyden jopa 90 miljoonassa kotitaloudessa. 

Jo vuosia työn alla ollut projekti on saatu viimeinen päätökseen ja sen myötä Imatranajo on osana King of the Roads -sarjaa. Se kerää parhaat katuratatapahtumat yhteen ja kauden päätteeksi eniten pisteitä keränneelle kuljettajalle ojennetaan King of the roads -palkinto. Viime vuoden voittaja oli englantilainen Davey Todd.

”On mahtavaa päästä julkaisemaan tämä jo kaksi vuotta sitten alkanut projekti kumppanuudesta, joka takaa Imatranajolle mittavan, kansainvälisesti jopa 90 miljoonaa kotia tavoittavan näkyvyyden”, Imatranajon tapahtumavastaava Juuso Valtakari sanoo. 

Merkitys Imatranajolle on suuri, sillä nyt tapahtuma on noteerattu yhdessä huippusuosittujen Macao GP:n, North West 200:n ja Shouthern 100:n kanssa. 

”Lyhyesti sanottuna tämä takaa kasvavan näkyvyyden lisäksi sen, että tulevaisuudessa näemme Imatralla entistä kovatasoisempia kuljettajia. Se on upea asia”, Valtakari hehkuttaa. 

Ilmoittautuminen avattu

Jarno Saarinen Circuit Imatra -radalla riittää kilpailuviikonloppuna paljon jännittäviä tapahtumia, sillä katuradan herruudesta kilpaillaan kaikkiaan kahdeksassa luokassa, jotka ovat: SBK King Of Imatra, SBK Open, SBK IRRC, SSP Open, SSP IRRC, Sivuvaunut, Retro SBK, Classic SBK ja GP250. 

Ilmoittautuminen kilpailuun on avattu ja se tapahtuu imatranajo.fi -verkkosivun kautta:

Ilmoittautuminen

Kilpailun lisämääräys:

Kilpailun lisämääräys

Myös aikataulu on julkistettu koko tapahtuman osalta. 

Imatranajo ajetaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Lauantai 1.7.

08.00 Rata kiinni

09.30 Open SSP/STK harjoitus 20 min.

10.00 Open SB harjoitus 20 min.

10.30 Classic SB /Retro SB / GP 250 harjoitus 20 min.

11.00 IRRC SSP aika-ajo 1 20 min.

11.30 IRRC SB aika-ajo 1 20 min.

12.00 Sivuvaunut harjoitus 20 min.

12.25 Tauko 45 min.

13.15 Open SSP/STK aika-ajo 20 min.

13.45 Open SB aika-ajo 20 min.

14.15 Classic SB /Retro SB / GP 250 aika-ajo 20 min.

14.45 IRRC SSP aika-ajo 2 20 min.

15.15 IRRC SB aika-ajo 2 20 min.

15.45 Sivuvaunut aika-ajo 20 min.

16.10 Tauko 25 min.

16.45 IRRC SSP Kilpailu 1 10 kier.

17.30 IRRC SB Kilpailu 1 10 kier.

18.15 Sivuvaunut Kilpailu 1 8 kier.

20.00 Rata auki

20.30 Palkintojenjako kisakylässä

Sunnuntai 2.7.

9.00 Rata kiinni

10.00 Classic SB /Retro SB / GP 250 Kilpailu 1 8 kierr.

10.40 Open SSP/STK Kilpailu 1 8 kierr.

11.20 Open SB Kilpailu 1 8 kierr.

11.50 Tauko 45 min

12.45 Classic SB /Retro SB / GP 250 Kilpailu 2 8 kierr.

13.25 IRRC SSP Kilpailu 2 10 kierr.

14.10 IRRC SB Kilpailu 2 10 kierr.

14.55 Sivuvaunut Kilpailu 2 8 kierr.

15.40 The King of Imatra in 2023 (open) Kilpailu 2 14 kierr.

17.30 Rata auki

18.00 Palkintojenjako kisakylässä

Uusin numero