Imatran ensimmäisestä MM-startista tulee kuluneeksi jo 50 vuotta

Elokuun kolmaskymmenes vuonna 1964 oli merkityksekäs päivä Imatralle. Tuolloin Vuoksen rannalla ajettiin järjestyksessään kolmas Imatranajo, joka oli samalla ensimmäistä kertaa MM-osakilpailu.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna ajettu Finnish Grand Prix aloitti 18 vuotta kestäneen MM-osakilpailuputken.

Kaikkiaan Vuoksen rannalla kisattiin 25 kertaa vuodesta 1962 lähtien. Moottorien pärinä Imatran katuradalla vaikeni kilpailullisesti vuonna 1986 ajetun TT Formula 1-luokan MM-osakilpailun myötä.

Imatranajo heräteltiin sittemmin henkiin vuonna 1999, jolloin legendaarista rataa kierrettiin ensimmäisen Muistojen Imatranajon myötä. Yleisömenestykseksi noussut tapahtuma uusittiin vuonna 2002 ja jälleen kolmen vuoden kuluttua 2005.

Kiinnostus mennyttä kohtaan oli kuitenkin suurta ja perinteikäs katurata toimi muistelojen areenana myöhemmin kahden vuoden välein.

Imatranajo MM-kisan 50-vuotista merkkivuotta juhlistetaan työn merkeissä. Vuoksen rantaa seuraileva katurata suljetaan jälleen kerran viikonlopuksi 2.-3. elokuuta 2014. Juhlamuistelo noudattelee aikaisemmista muistojen ajoista tuttua konseptia.

Tälläkin kertaa mukana on lukuisa joukko vuosien varrella Imatran ajoissa esiintyneistä ajajista Imatranajojen kruunaamattoman kuninkaan, Giagomo Agostinin johdolla, joka voitti katuradalla peräti 16 MM-starttia.

Anderson, Taveri,
Redman, Ahearn…

Imatran ensimmäisessä MM-osakilpailussa vuonna 1964 ajettiin kilpaa neljässä luokassa.

Pienimmän luokan, eli 50-kuutioiset voitti uusiseelantilainen Hugh Anderson, 125-kuutioiset vei nimiinsä italialainen Luigi Taveri, 350-luokassa voittajaksi kruunattiin Rhodesiaa edustanut Jim Redman ja viissatasissa australialainen Jack Ahearn.

Kilpailu oli menestys Jim Redmannille, joka voittonsa lisäksi kipusi kolmospallille sekä viisikymppisissä, että satapiikeissä.

Vuoden 1964 kilpailu jäi kuudesti maailmanmestariksi kruunatulle Redmanille ainoaksi esiintymiseksi Imatranajoissa, mutta muistoajoissa 83-vuotias konkari on esiintynyt usein.

Redman palaa elokuussa Imatralle ja on näillä näkymin ainoa mukana oleva ensimmäisen MM-osakilpailun voittaja.

Perinteitä kunnioittaen

Imatranajo oli muutamia vuosia 1970-luvulla Suomen suosituin kesätapahtuma kasaten katuradan varrelle useisiin kymmeniin tuhansiin nousseen yleisömäärän. Iso osa katsojista päräytti paikalle moottoripyörällä.

Tämä huomioitiin myös kilpailujen järjestäjän taholta ja vuonna 1971 järjestettiin Imatranajon yhteyteen kansainvälinen moottoripyörien kokoontumisajo, Imatra Motorcycle Touring Concentration. Parhaimmillaan kokoontumisajoihin osallistui lähes 2000 motoristia. Ennätyslukemat näki päivänvalon vuonna 1986.

Concentration-perinteet ovat kulkeneet käsikädessä muistojen Imatranajon kanssa ja tänäkin vuonna motoristit kasaantuvat muistelemaan menneitä kokoontumisajon myötä.

Uusin numero