IBA Finland täyttää 15 vuotta

Rautaperseajihin keskittyvä IBA Finland ry täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Kuluneiden vuosien aikana rautaperseajoja on suoritettu yli 7500 kpl ja niissä on ajettu yhteensä yli 14.5 miljoonaa kilometriä. 

– Yhdistyksen keskeisiä tavoitteita on matkamoottoripyöräilyn edistäminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Ajokokemuksen myötä ajotaitomme kehittyvät positiivisesti, kertoo IBA Finlandin puheenjohtaja Pekka Autio. 

IBA Finlandin ideologian mukaan moottoripyörät on tehty ajettaviksi. Todennäköisimmin jäseniä tapaakin ympäri maata maanteillä ja huoltoasemilla viettämässä juhlavuotta tavalla, johon yhdistys vuonna 2000 on perustettu
 
Yhdistyksen mielestä olisi tärkeää, että pitkien etäisyyksien Suomessa liikenteen kustannustekijöiden, esimerkiksi vakuutuksien ja polttoaineen verotusta ei nostettaisi enää nykyisestä. Uuden, ympäristön kannalta paremman kaluston verotusta tulisi laskea nykyisestä, jotta kalustoa saataisiin uusiutumaan.
 
– Toivotamme turvallisia ajokilometrejä kaikille teillä liikkujille, lopettaa Autio. 

Uusin numero