Hyviä uutisia Uudenmaan motoristeille – Porkkalantien kunnostukselle sittenkin määräraha tälle vuodelle

(kuvituskuva)

Uudenmaan Ely-keskus on aiemmasta tiedosta poiketen sittenkin saanut määrärahaa heikkokuntoisen Porkkalantien kunnostukseen.

Kirkkonummella sijaitseva18 kilometrin pituinen Porkkalantie on motoristien suosiossa ja mutkaisen ja polveilevan asfalttitien päästä löytyy mm. monen motoristin kahvipaikaksi muodostunut Café Porkkala. Tien pinnoite tosin oli jo viime vuonna heikohkossa kunnossa ja viime talven jäljiltä tilanne meni vielä selvästi huonommaksi. Nyt asfaltissa olevat reiät ja halkeamat tekevät tiellä ajamisen jopa vaaralliseksi.

Porkkalantie on valtion tie, jonka ylläpidosta vastaa Uudenmaan Ely-keskus. Ely-keskus ilmoitti huhtikuussa, ettei sillä ole määrärahaa Porkkalantien kunnostamiseksi tänä vuonna. Porkkalantien kunnostamiseksi kerättiin keväällä adressi ja toimitettiin päättäjille, mikä on osaltaan vaikuttanut uuteen päätökseen. Ely-keskus on viime perjantaina päättänyt, että Porkkalantietä korjataan ja päällystetään uudelleen vielä tämän kesän aikana. Päällyste uusitaan alkaen moottoritieltä noin 10,4 kilometrin matkalta.

Ely-keskuksen infrajohtaja Tuovi Päiviön mukaan tälle vuodelle saatiin hieman lisärahaa päällystystöihin. Porkkalantie on yksi kolmesta lisäkohteesta, jotka kasvaneella budjetilla voidaan korjata. Porkkalantien korjaukseen on varattu noin 700 000 euroa. Korjaustöiden aloitus menee tämänhetkisen tiedon mukaan elokuulle. 

Uusin numero