Husqvarnan chileläiskuski paahtaa Dakarin kärjessä: ”Oikea Dakar on vasta alkanut”

32-vuotias Quintanilla oli kolmannen osuuden kakkonen ranskalaisen Yamaha-kuskin Xavier de Soultraitin jälkeen ja johtaa kilpailua yli 11 minuutin erolla Hondan argentiinalaiseen Kevin Benavidesiin.

Seuraavaksi edessä on todellinen maratonosuus, jonka erikoiskokeen mitta on huimat 405 kilometriä, siirtymineen 511 kilometriä. Päivän päätteeksi kuljettajat tulevat Moqueguan taukopaikalle, missä he joutuvat valmistelamaan pyöränsä valmiiksi perjantain koitokseen ilman ulkopuolista apua. Kokenut kärkimies Quintanilla tietääkin, että kilpailu on vasta alkutekijöissään, vaikka nytkin on ajettu jo yli kahdeksan ja puoli tuntia kolmeen päivään.

“Todellinen Dakar on vasta alkanut. Olen toki silti tyytyväinen tilanteeseen nyt. Keskiviikon osuus ei ollut helppo, sillä sumua oli todella paljon ja näkyväisyys välillä erittäin heikko. Jos ajoi vähänkin liian kovaa, oli riskinä eksyä oikealta reitiltä. Ajoin tarkasti ja rauhallisesti. Navigointi oli todella haastavaa, mutta tein vuorilla hyvän reitinvalinnan ja voitin siinä aikaa muihin verrattuna. Ajaminen on nyt oikein hauskaa ja haluan pitää saman vauhdin yllä loppuun asti”, Quintanilla kertoi.

3. osuuden tulokset:
1. Xavier de Soultrait (FRA), Yamaha, 04:07:42
2. Pablo Quintanilla (CHL), Husqvarna, 04:07:57, +00:15
3. Kevin Benavides (ARG), Honda, 04:10:19, +02:37
4. Adrien Van Beveren (FRA), Yamaha, 04:14:24, +06:42
5. Sam Sunderland (GBR), KTM, 04:16:08, +08:26
6. Paulo Goncalves (POR), Honda, 04:17:13, +09:31

Kokonaistilanne 3/10:
1. Pablo Quintanilla (CHL), Husqvarna, 08:34:28
2. Kevin Benavides (ARG), Honda, 08:45:51, +11:23
3. Sam Sunderland (GBR), KTM, 08:46:40, +12:12
4. Adrien Van Beveren (FRA), Yamaha, 08:47:57, +13:29
5. Toby Price (AUS), KTM, 08:49:45, +15:17
6. Xavier de Soultrait (FRA), Yamaha, 08:51:20, +16:52
 

Uusin numero