Hurja rankkasade iski – Malesian Moto GP:n harjoitukset viivästyvät

Vain muutama kuljettaja ehti käydä radalla Q1:ssä ennen kuin punaiset liput alkoivat liehua ja aika-ajo keskeytettiin. Vettä tulee juuri nyt edelleen todella paljon, joten radan kuivuminen tulee kestämään pitkään.

Sepangissa on kovin synkkää ja ukkonenkin jyrisee. Tiimit odottelevat varikolla säätilan selkenemistä. Aikaa ajaa on parisen tuntia ennen kuin Malesiassa tulee pimeää.

Pahin skenaario on, että koko aika-ajo joudutaan perumaan, jos sade ei pikapuoliin lakkaa.

Uusin numero