Honda tarjoaa Dani Pedrosalle testikuskin paikkaa

Asia on kuitenkin kokonaan kiinni siitä, mitä Jorge Lorenzon tieltä tehdastiimin kisakuskina väistymään joutunut Pedrosa itse haluaa.

”Keskustelemme hänen kanssaan. Dani tietää, mitä hänelle tarjoamme. En tiedä, olisiko hän halukas testaamaan, hänellä on oma elämänsä ja tulemme kunnioittamaan hänen päätöstään, oli se mikä tahansa”, Puig sanoo.

Pedrosa itse ei osannut sanoa asiasta vielä mitään.

”En todellakaan vielä tiedä, mitä tulen tekemään tulevaisuudessa. Muutos elämässäni tulee olemaan joka tapauksessa suuri. Ajan kanssa asia varmasti selkiytyy. Olen ollut Hondalla todella pitkään ja tunnen ihmiset hyvin. Olisihan se erilainen tapa ja tavallaan tärkeää työtä tämän lajin eteen. Mutta kuten sanoin, en vielä tiedä, tarvitsen aikaa ajatella asioita.”

Pedrosa ilmoitti lopettamisestaan eilen.

”Jo kaksi vuotta sitten aloin ajatella, että lopettaisin tämän kauden jälkeen. Silloin ajattelin, että joko lopetan tai sitten vaihdan tiimiä. Tämä oli lopullinen päätökseni”, Pedrosa sanoo.

Puig oli aiemmin vuosia Pedrosan henkilökohtainen manageri, täksi kaudeksi hänestä tuli Hondan tiimipäällikkö.

”Dani ajoi meillä 13 vuotta, halusimme kokeilla toista kuljettajaa. Jorge Lorenzo oli mielenkiintoinen vaihtoehto. Kuljettajanvaihto oli yhtiön päätös”, Puig kertoi.

 

Uusin numero