Honda Monkey 125 vm. 2022 – Klassikko uudistuu

Kaudelle 2018 esitelty 125-kuutioinen Monkey uudistuu. Se saa mm. uuden moottorin ja viidennen vaihteen.

Monkey 125:n moottori on tähän asti ollut Euro 4 -luokiteltu. Hondan oli pakko uudistaa moottori Euro 5 -normien mukaiseksi, jotta Monkeyn tarina voisi jatkua Euroopan markkinoilla. Mistään kevyestä päästöpäivityksestä ei ole kyse, vaan jopa sylinterin poraus ja iskunpituus ovat uudessa moottorissa erilaiset. Kun aiemmin poraus ja isku olivat 52,4 x 57,9 milliä, niin uudessa moottorissa lukemat ovat 50,0 x 63,1 milliä. Pienemmästä sylinterin halkaisijastaan huolimatta kaksiventtiilirakenne mahdollistaa moottorin hengityksen niin, että teholukema on pysynyt ennallaan. Huipputehoksi kerrotaan sama 6,9 kilowattia (9,3 hv) kuin ennenkin, ja myös 11 newtonmetrin vääntö on entisellään. Maksimiteho saadaan nyt 250 kierrosta alempana ja vääntöhuippu 250 kierrosta ylempänä kuin aikaisemmin.

Uusi moottori on sama, jonka Honda esitteli jo talvella Monkeyn rinnakkaismalli MSX125 Gromiin. Moottorin lisäksi muutoksia on myös vaihteistossa. Kun Monkeyssa aiemmin oli neljä vaihdetta, on uudessa vaihdesalkussa yksi pykälä enemmän. Valmistajan mukaan tällä saadaan lisämukavuutta erityisesti pidemmille ajomatkoille.

Kulutuslukemaksi uudelle Monkeylle kerrotaan 1,5 litraa sadalla, joten 5,6 litran tankillinen riittää yli 350 kilometrin matkalle. Huippunopeutta Monkeylle luvataan 91 kilometriä tunnissa. Monkey 125:n koeajoraportissa moitimme jousituksen toimintaa suuremmissa nopeuksissa, ja ilmeisesti muut ovat tehneet saman havainnon, sillä ensi kaudeksi takajousitusta on parannettu. 

Keltaisen ja punaisen rinnalle tarjolle tulee myös sininen värivaihtoehto. 

Moottori: yksisylinterinen, ilmajäähdytteinen nelitahtimoottori, yksi imu- ja yksi pakoventtiili, 124cc

Teho: 9,3 hv / 6750 r/min

Vääntö: 11 Nm / 5500 r/min

Voimansiirto: märkä monilevykytkin, 5 vaihdetta, ketjuveto

Akseliväli: 1145 mm

Istuinkorkeus: 775 mm

Tankin tilavuus: 5,6 litraa

Paino tankattuna: 104 kg

Uusin numero