Honda CBR Cupia ajettiin kahden luokan voimin Pärnussa

Honda CBR Cup oli Pärnussa mukana kahdella luokalla. Ensimmäistä kertaa matkassa olivat uudet CBR500R-pyörät.

Kilpailusta tuli neljän nälkäisen juniorin kova taistelu. Kärkipaikan otti Felix Nässi saaden kantaansa Aslan Hasanin. Joona Ylikantola ja Suvi Virtanen myöhästyivät vähän startissa jääden muutaman kymmenen metrin päähän kärkiajajista.

Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä Nässi ja Hasan tulivat lähes rinta rinnan. Takasuoran jälkeen pojat ajoivat shikaaniin rinnakkain, jolloin Hasanilta alkoi loppua rata. Hän käytti kovassa vauhdissa liian rajusti etujarrua ja kaatoi rajusti pyörän.

Tämän jälkeen Nässi johti kilpailua selvällä erolla Ylikantolaan. Nässi joutui kuitenkin toiseksi viimeisellä kierroksella kolariin kierroksella ohitettujen ajajien kanssa. Kierroksella ohitettu ajoi Nässin pyörän kylkeen, mikä johti keskeytykseen.

Ylikantola ja Virtanen kävivät lopulta voitosta kovan kamppailun. Sen Ylikantola selvitti edukseen.

Honda CBR250R-kilpailussa käytiin sielläki kova taistelu, kun kaksi Ville Kandelin ja Kari Vehniäinen eivät oikein saaneet selvää toisistaan.

Muurilla hikosivat kädet, kun kaksikko ajoi koko kilpailun miltei rinta rinnan. Kumpikaan ei halunnut antaa periksi ja lopulta Kandelin vei voiton Vehniäisen peesatessa rinnalla.

Vehniäistä jäi vähän harmittamaan, kun kilpailu jouduttiin keskeyttämään Nässin kolarissa punaisilla lipuilla ja yksi kierros jäi kokeilematta.

Honda CBR Cup-luokissa tullaan näkemään uusinta 19.-20. heinäkuuta Botniaringin radalla. Sitä jäädään mielenkiinnolla odottamaan.
 

Uusin numero