Hermusta ajattava Biaggin tiimi sai nimen X-Max: ”Ei se vauhtiin vaikuta!”

– Minulle on ihan sama, mikä tiimin nimi on. Se voisi olla vaikkapa Joulupukki. Ei se vauhtiin vaikuta!, heittää Hermunen tyylilleen uskollisesti.

Viime vuonna ranskalaisen Thomas Chareyren takana MM-hopeaa kuitannut Hermunen on X-Max -tiimin ainoa kuljettaja.

”Vähän sellaista
säheltämistä”

X-Maxin virallinen ensi-ilta nähdään MotoGP-sarjasta tutussa Espanjan Jerezissä, jossa MM-sarja käynnistyy 29. maaliskuuta.

Sitä ennen Hermunen pääsee kokeilemaan vauhtiaan ja hakemaan tositoimissa tuntumaa uuteen pyöräänsä tulevana viikonavaihteena Viterbossa vetäistävän Italian sarjan kisan merkeissä.

– Valmistautuminen kauteen on ollut tähän mennessä vähän sellaista säheltämistä ja ohjelmaa kyllä riittää ennen MM-avausta. Siinäkin mielessä on hyvä ajaa tuo Italian mestiksen kisa, toteaa Hermunen.

Hirmuisen voitontahdon omaavan Hermusen katseet ja miksei myös huolikin ovat ensisijaisesti renkaissa.

– Renkaat muuttuivat viime kaudesta ja ne ovat luonteeltaan aivan erilaiset aiempaan verrattuna. Pyörää on säädettävä erilaiseksi ja ajotyyliäkin pitää muuttaa.

Biaggin roolina
on tuoda rahaa

Hermusen nykyinen pomo Biaggi, 43, on saavuttanut ratamoottoripyöräilyssä kuusi maailmanmestaruutta.

Neljä ensimmäistä irtosivat 250-kuutioisissa ja kaksi jälkimmäistä Superbike-luokasta. Viimeisin titteli tuli vuonna 2012, jonka jälkeen ”Rooman keisari” päätti lopettaa pitkän aktiiviuransa.

Kiireinen Biaggi paiskii toki edelleen radalla pitkää päivää Aprilian MotoGP- ja Superbike-projektien testikuljettajana. Supermoton puolella Hermunen pukee Biaggin roolin neljään sanaan.

– Hän tuo tiimille rahaa.

Hermunen saa alkavalla kaudella MM-sarjaan rinnalleen myös toisen suomalaiskuljettajan, eli Aprilialla kisaavan viime vuoden Euroopan mestarin Asseri Kingelinin.

Toni Klem puolestaan lähtee kirkastamaan viime kauden EM-pronssia KTM:n puikoissa.

Molempia sarjoja hallinnoiva BProm Sport on lyönyt lukkoon S1-luokan MM-sarjassa kilpailevien tiimien listan.

Lista, nimet ja pyörät näyttävät tältä:
TM Racing Factory – TM
L30 Racing – Honda
Gazza IFG Racing – Honda
MTR Racing – KTM
X-Max – TM
Team Grau – Suzuki
Arici Supermoto – KTM
833 Racing Team – Husqvarna
Honda Assomotor – Honda
Freccia – Honda
Fast Wheels – Aprilia
Degasoline – TM
 

Uusin numero