RR-ikoni Biaggi, 43, voitti kuudennen MM-kultansa vuonna 2012 Aprilian Superbike-luokan pyörän puikoissa päättäen pitkän uransa mestarina.
Sanavalmiina tv-kommentaattorinakin myöhemmin mainetta niittänyt Biaggi ei kuitenkaan malttanut pitkään pyöritellä peukaloitaan.
Uusi työsarka avautui italialaiselle Biaggille, kun Aprilian testikuljettajana aiemmin toiminut saksalainen Alex Hofmann siirtyi KTM:n ja sen MotoGP-projektin palvelukseen.
Myös Ducatin MotoGP-luokan pyörää pariin otteeseen ”eläkepäivillään” testannut Biaggi on tunnetusti toiminnan mies, joka ei turhia aikaile. Haalarihommat uudella RSV4 R:llä käynnistyvät keskiviikkona Portimaon radalla Portugalissa.
Biaggi kuittasi mielenkiintoisen kuvion Twitter-tilillään ja lopullinen sinetti sille saatiin painopistettä jatkossa MotoGP-luokkaan suuntaavan Aprilia-pomo Romano Albesianon suusta.
– Kyllä, hän aloittaa työt kanssamme välittömästi Portimaossa ja tulee toimimaan testikuljettajanamme koko kauden.
Biaggin mahdollisesta keikkaluonteisesta villin kortin paluusta julkisuutta kaipaavaan Superbiken MM-sarjaan on supistu jo pitkään. Come back on nostettu jälleen pöydälle.
– Keskustelemme siitä, mutta mitään ei ole vielä päätetty, pyörittelee Albesiano.