Hermusen MM-osakilpailuvoitto haihtui protestiin ja erähylkäykseen

Hermunen ajoi sunnuntaina MM-avauksessa voitot toisessa ja kolmannessa erässä. Ensimmäisessä erässä vantaalainen saapui ruutulipulle toisena, mutta hänen suorituksensa hylättiin. Yhteistuloksissa Hermunen oli neljäs.

– Pyöräni ei käynnistynyt ensimmäisessä erässä, kun muut lähtivät tutustumiskierrokselle. Sinä aikana saimme pyöräni mekaanikkoni kanssa käymään, mutta jouduin lähtemään erään viimeisenä. Nousin erässä toiseksi, mutta joku teki protestin siitä, että sain ulkopuolista apua. Se meni läpi ja minut hylättiin, Hermunen selvitti.

– Muihin eriin lähdetään supermotossa edellisen erän tulosten mukaisesti. Jostain syystä lähdin toiseen erään toiseksi viimeiseltä paikalta, mutta siis kuitenkin perältä. Ajattelin, että ajan aivan raivolla, ja nousinkin lopulta erävoittoon.

– Kolmanteen erään lähdin varmana siitä, että voitan, jos en kaadu. Nyt en ajanut ”rajoillani”, mutta parhaimmillani johdin erää 20 sekunnilla. Löysäsin lopussa, ja otin varman voiton.

– Nyt ajettiin sadekelissä, missä tiesin olevani nopea. Mutta olen kyllä sitä myös kuivalla. Täytyy vain toivoa, ettei tule enää hylkäyksiä, Hermunen naureskeli lopuksi.

MM-avauksen voitti ranskalainen Thomas Chareyre. Italian Ivan Lazzarini oli toinen ja saman maan Christian Ravaglia kolmas. Kausi sisältää yhteensä kuusi MM-osakilpailua.

Hermusen kanssa isobritannialaista SHR Supermoto -yksityistiimiä edustava Sami Salstola ajoi EM-sarjan avauksessa samalla Ottobianon radalla yhteistulosten neljänneksi. Salstola oli avauserässä toinen ja toisessa kolmas, mutta kaatuminen kolmannen erän lähdössä johti sijaan 13. EM-osakilpailun voitti hollantilainen Devon Vermeulen.

Tulokset:
S1-luokka, 1. erä:

1. Chareyre, Thomas Ranska, TM 19:17.074
2. Lazzarini, Ivan Italia, Honda, +15.253
3. Beltrami, Massimo Italia, Honda, +21.192
4. Chareyre, Adrien Ranska, Aprilia, +25.978
5. Occhini, Andrea Italia, Honda, +26.962
Hylkäys. Hermunen, Mauno Suomi, TM 19:24.248

S1-luokka, 2. erä:
1. Hermunen, 19:41.987
2. Chareyre, Thomas, +6.336
3. Lazzarini, +7.478
4. Ravaglia, Christian, Italia, KTM, 30.354
5. Beltrami, +31.736

S1-luokka, 3. erä:
1. Hermunen, TM 19:36.904
2. Chareyre, Thomas, +13.175
3. Ravaglia, +16.434
4. Winstanley, Matthew, Iso-Britannia, TM, +17.667
5. Lazzarini, +18.611

S1-luokka, yhteistulos & MM-pistetilanne:
1. Chareyre, Thomas, 69
2. Lazzarini, 58
3. Ravaglia, 53
4. Hermunen, 50
5. Beltrami, 50

S2-luokka, yhteistulos & EM-pistetilanne:
1. Vermeulen, Devon, Hollanti, KTM, 72
2. Vorlicek, Petr, Tshekki, Honda, 67
3. Borella, Edgardo, Italia, Yamaha, 52
4. Hodgson, Chris, Iso-Britannia, KTM, 50
5. Salstola, Sami, Suomi, Honda, 50

Kaikki tulokset:
www.motocrossmx1.com/reslists.aspx?ct=1&c=6