Hermusen hermot koetuksella: MM-kalenterista on muodostunut farssi

– Alkaa kieltämättä hermo olla loppu tuohon touhuun, tuhahtaa hallitseva maailmanmestari Mauno Hermunen.

Ja sama peli jatkuu, kuten Hermunen aavisteli viime sunnuntaina Italian Cremonassa.

Kauden viides osakilpailu oli alunperin määrä ajaa 20. heinäkuuta Belgian Zolderissa. Sen kisan peruuntumisesta ilmoitettiin vajaa viikko sitten ja uudeksi estradiksi vahvistettiin Italian Latina 19. heinäkuuta.

MM-pisteissä toisena oleva Hermunen totesi hötkyilemättä Cremonassa, että lentolippuja ei kannata varailla vielä Latinan suunnalle.

Hermunen oli oikeassa, sillä kansainvälinen moottoriliitto FIM tiedotti tänään, että kyseinen kisa ajetaan samana päivänä ja Italian maaperällä, mutta Roomasta 60 kilometrin etäisyydellä sijaitsevan Latinan sijaan kurvaillaankin saapasmaan pohjoisosassa Castelletto di Branduzzossa.

– Mielenkiintoisista keskusteluista päätellen monen muunkin kuljettajan hermo on palanut sarjan nykyiseen promoottoriin, Hermunen viittaa BProm Sport-yhtiön puoleen.

Kaikki sessiot yhden päivän
sisään Castellettossa!

MM-osakilpailua viimeksi kaudella 2010 isännnöineen Castelletton ottaminen mukaan sarjaan näin lyheyllä varoitusajalla merkitsee sitä, että yleensä kahden päivän mittainen tapahtuma rutistetaan yhden päivän sisään katsojien houkuttelemiseksi.

Tämä puolestaan tietää sitä, että MM- ja EM-sarjojen osalta Castellottossa ajetaan lauantaina peräti 11 sessiota aamusta iltaan: harjoitukset, aika-ajot ja niiden päälle molempien luokkien kaksi kisaerää.

– Alkaa muistuttaa enduroa. Aloitetaan ajaminen aamukahdeksalta ja ollaan maalissa iltakahdeksalta, hymähtää Hermunen.

Sarjan poukkoilevan luonteen vuoksi tosin sekin on yhä mahdollista, että kisa pyrittäisiin järjestämään sittenkin normaalin aikataulun puitteissa ja kahden päivän mittaisena.

– Saa nähdä. Minä olen ainakin varannut lennot siten, että olen perjantaina Castellettossa ja sunnuntaina jo hyvissä ajoin kotimatkalla. Ei siellä sunnuntaina radalla montaakaan kilpailijaa nähtäisi…, tuikkaa Hermunen.

Kauden kaksi viimeistä MM- ja EM-osakilpailua sijoittuvat 31. elokuuta Viron Tabasaluun ja 21. syyskuuta Kroatian Rijekaan.

Toivotaan ainakin näin.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero