– Soitin liittoon (Suomen moottoriliitto), että nyt ois vapaa mies käytettävissä, Hermunen taustoittaa omalta osaltaan päätöstä ajaa kahden vuoden tauon jälkeen Suomen riveissä.
Bulgaria ei lähde
MM-joukkuekisaan
Supermoton MM-joukkuekilpailu oli alun perin määrä ajaa samalla radalla kuin viime vuonnakin, eli Bulgarian Plevenissä. Kahden passin mies Hermunen edusti silloin hopeaa kuitannutta Bulgariaa.
Kisaa ei pystytty kuitenkaan syystä tai toisesta järjestämään tänä vuonna Plevenissä, vaan se siirrettiin ajettavaksi Italian Cremonaan 11.-12. lokakuuta.
Hermunen oli valmis edustamaan Bulgariaa myös tänä vuonna. Se suunnitelma kariutui kuitenkin keskiviikkona.
– Bulgarian liitosta soitettiin, että se ei lähetä joukkuetta Cremonaan. Bulgarialaiset kuskit ajavat tosi kovaa omalla radallaan, mutta ei välttämättä muualla.
Bulgarian liiton puhelun jälkeen Hermunen otti yhteyttä Suomen liittoon ja paikka sinivalkoisissa väreissä järjestyi välittömästi ja muitta mutkitta.
– Liitosta luvattiin, että kaikki kulut hoidetaan, kuittaa Hermunen.
”Pronssia ainakin”
Henkilökohtaisessa MM-sarjassa toisena oleva Hermunen uskoo, että Suomella on nyt koossa kaikkien aikojen kovin joukkue.
Asseri Kingelin ja Toni Klem ovat tehneet vakuuttavaa jälkeä EM-sarjan kärkipaikoilla.
– Asserilla on ollut tänä vuonna tosi hyvä syöttö päällä, heittää Hermunen.
MM-joukkuekisassa on kaikki mahdollista, mutta suosikin viittaa Hermunen ei silti suostu Suomen harteille sovittamaan.
– Ranska on pirun kova, kun ne saavat mukaan Chareyren molemmat veljekset (Thomas ja Adrien) ja Bidartin (Sylvain). Italia ja Tshekki ovat myös vahvoja, mutta kyllä meidän pitäisi ainakin pronssi vähintään ottaa. Saumat on hopeallekin, arvioi Hermunen.